Rita lahjoitti minullekin You inspire me -perhosen, joka liihottelee nyt sivupalkissa, ja haastoi samalla  tekemään paljastuksia: oma kuva peilin kautta pitäisi saada aikaiseksi. No mitä menetettävää tässä, kuuliaisesti ryhdyin toimeen. Olisi kannattanut pestä peili ensin. Ja ehkä kuvattavakin.

Pimeän päivän kuva kuin suoraan Hitchcockin linnuista.  Nämä ovat carob-puita, Ceratonia siliqua, tunnetaan Suomessa paremmin nimellä johanneksenleipäpuu,  kasvaa luonnonvaraisena Annabassakin. Hauskannäköinen puu näin syksyllä kun lehdet ovat varisseet ja 'leivät' kypsyneet eli vihreät palot mustuneet kiemuraisiksi 'sarviksi'. Palot voivat olla 30 cm pitkiä, joten näkyvät kauaksi ja roikkuvat puussa pitkään.

Ruskeat pavut ovat syötäviä joskin kovia. Johannes Kastajan sanotaan eläneen niiden turvin ylittäessään autiomaata, mistä ilmeisesti nimi leipäpuu. Leipäpuuta viljellään Välimeren maissa mm. elintarvike-, lääke-  ja kosmetiikkateollisuuteen. Suurimpia tuottajamaita ovat Espanja,  Marokko ja Italia. Algeria tulee vasta kahdeksannella sijalla.
Pavuista tehdään mm. emulsifiointi- ja sakeutusaineita, joita käytetään elintarvikkeissa lisäaineina. Esimerkiksi johanneksenleipäpuujauhe (carob-jauhe) koodi  E410.  Makeana ja suklaan makuisena niistä valmistetaan myös suklaan ja kaakaon korviketta,  maku ei ehkä ole yhtä aromikas mutta eipä sisällä rasvaa eikä gluteeniakaan, sen sijaan paljon ruuansulatusta tasapainottavaa kuitua. Terveellisiä köyhän miehen karamelleja, joita voi tuoreena popsia vaikka suoraan puusta suuhun; kalsium, fosfori, magnesium ja rauta tulevat oheistuotteina.

Näistä pavuista on lähtöisin myös painoyksikkö karaatti. Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin jokaisen palon parisenkymmentä papua ovat lähes saman muotoisia ja painavat jokainen 200 mg. Kreikkalaiset kutsuivat papuja nimellä keratia, pieni sarvi, josta sittemmin muokkautui sana keration, karaatti (1 karaatti = 200mg ).  Papuja käytettiin pitkään jalokivikauppojen puntareissa. Miltä tuntuisi saada vaikkapa kahden pavun timantti?

Runo- ja valokuvatorstain aiheena oli tällä kertaa lasi.

kyseli Marjut Alpeilta ja haastoi meemiin joka kuuluu näin:

Laita blogiisi kuva ja selitys siitä paikasta/asiasta kodissasi mistä et pidä. Mikä sinua ärsyttää/hävettää/ mihin haluat muutoksen. Sen jälkeen haasta 5 muuta blogia esittelemään heidan ärsytyksiään.

Heko hee. Itse asiassa ainoa asia mistä PIDÄN on vessa, menen sinne aina välillä rauhoittumaan kun en enää kestä katsella loppuja. Talomme on remontin tarpeessa sekä sisältä että ulkoa. On varmaan lopun ikäämme ellei luhistu alta pois, Mösjööllä kun ei ole mitään kiirettä tämän asian kanssa.
Mutta jos nyt pitäisi ruveta laittamaan järjestykseen näitä ärsyttäviä paikkoja niin eniten päänsärkyä aiheuttaa tämä:

Suomalaiset ovat omituisia, sehän on jo tullut selväksi maailmalla laajemminkin, kiduttavat itseään saunassa, kieriskelevät alasti lumihangessa ja syövät hulluina ammoniakki-suolahappoa, salmiakkia siis. Vain muutaman mainitakseni.
Täällä ei voi tehdä mitään yhtä hullua, mutta kai sitä joitakin tapoja on tullut mukana kannettua, sellaisia joita algerialaiset pitävät omituisina. Näiden omituisuuksien perään kyseli Ritviecav Italiasta.

1. Ensimmäisenä tuli mieleen vauvojen ulkoiluttaminen. Täällähän ei vauvoja hevin viedä ulos vilustumaan. Sitä ihmetystä korttelissa, kun lykkäsin omani vaunuissa päiväunille parvekkeelle - talvella vielä!  Mittarissa + 20.  Kautta rantain sitten udeltiin, miksi en tykkää lapsestani ja heitän sen ulos kylmään. Nih, meillä kun on tämmöinen tapa, että syksyllä vauvat pakastetaan että säilyvät talven yli.

2. Vanhaan ranskalaiseen tyyliin missä hyvänsä asunnossa on AINA vessa ja kylppäri eri tiloissa. Vessa on AINA pieni, oven levyinen, ja AINA ovi aukeaa sisään päin. Pitää siis pysyä sutjakoissa mitoissa, että mahtuu sisään. Vessassa ei melkein koskaan ole muuta kuin pönttö ja vesipullo. Paperikin on aika uusi keksintö. Käsienpesupaikkaa ei ole missään vessassa. Paitsi meille aikanaan asennettiin pieni kulma-allas samalla kun käsisuihkukin. Siitä on sen jälkeen käyty kiivasta polemiikkia. Että kannattaako pestä kädet kylppärissä vai vessassa (hyi sehän on kamalan epähygieenistä!). Se on ollut venäläisystävienikin mielestä outoa. Enemmistö vieraistamme siis juoksee pesemään kätensä kylppäriin edelleenkin.

3. Astioiden kuivaaminen/-mattomuus. Meillä on astiankuivauskaappi. Aikanani teetin ja toin ritilät Suomesta, uutta kaivataan kipeästi, tosi kipeästi. Sen kätevyyttä on moni ihaillut. Joidenkin mielestä ylähyllyjen astioista tippuu vettä alahyllyastioitten päälle.. no, kuka kieltää niitä  kuivaamasta, minä en ainakaan viitsi.

4. Tyynyliinojen silittäminen. Sitä ei täällä kukaan pidä tarpeellisena. Ei kyllä ihme, kun tyynyt on sullottu lampaanvillalla kivikoviksi ja tyynyliinat ovat niin tiukkoja että varmaan venyvät suoriksi muutenkin -  paitsi meillä. Joskus silitin lakanatkin, huh, en enää.  Pussilakana on myös ollut suuri outous. Täällä pussilakana on se joka kiedotaan patjan ympäri, peitot on niin suuria ettei sellaisia hehtaaripusseja ole keksitty mihin ne mahtuisi.  Ompelen pussini itse, moni muu on ryhtynyt tekemään samaa.

5. Suolaista kahvin kanssa!! Siis makeaa ja suolaista samaan aikaan!  Aamukahvin juustoleipiäni kauhisteltiin aikanaan. Nyt koko suku siivuttelee juustoa patongin päälle makean maitokahvin painikkeeksi. Helppoa kun olen tuonut tuliaiseksi jokaiselle juustohöylän, niitä ei täältä nimittäin saa. Juustot syödään yleensä palasina jälkiruuaksi tai patongin välissä eväsleipänä. Kahvin kanssa syödään korkeintaan patonkia hillolla, croissantteja tai äklömakeita leivoksia jos mitään.

Näin sitä on tullut levitettyä outoja tapoja maailmalle. Ei nyt tullut muuta mieleen, mutta eiköhän tälläkin jo ole ollut jonkunasteinen kulttuureja sekoittava vaikutus.

Sitä on sitten siirtyminen taas paikallisiin pöperöihin. Lanttulaatikko on muisto vain, ah niin maukas muisto onkin. Näistä aineksista saa syntymään ragout de batata elikä lihat ja perunat pataan tomaattiliemeen ja siinä se melkein onkin. Yksinkertaista.


Olisi kärventänyt talonkin, ellei savu vihdoin keittiön täytettyään olisi kiemurrellut  oven alta peräkamariin, jossa Madame pahaa aavistamatta siivoili komeroitaan. Iiiiik!
Savusukellus keittiöön ja hapuilua hellan löytämiseksi. Siellä ei siis nähnyt enää mitään! Parvekeovet auki ja savupilvi pöllähti koko kortteliin. Naapurit näkivät vain vilauksia ikkunoita ja ovia aukoilevasta Madamesta (ahaa, on näemmä palannut lomaltaan). Argh! Kokki jatkoi viattomana nokosiaan.

Nyt meillä haisee. Kitkerä savunhaju keittiössä vaikka on tuuletettu yötä päivää. Mutta mitä keittiöstä, sehän on odottanut remonttia kriittisessä tilassa jo kauan. Pointti on nyt se, että tämän teki Mösjöö! Enkä siis minä.
Ihan riemusta kiljun, nyt saan taas keitellä kattiloita ja kahvipannuja mielin määrin ennen kuin yllän tuolle tasolle. Harmi etten kiireessäni tullut ajatelleeksi kameraa, olisi tullut kivoja sumukuvia. Mösjööllä kun on tapana unohtaa omat kömmähdyksensä. 

Esittelen vanhat pilkulliset lattiani.


Ja uuden perheenjäsenen. Huomatkaa miten hienosti koirat sointuvat lattian väritykseen. Pienempi taitaa olla pilkullinen itsekin.

Mitä, minäkö pilkullinen!
Ainoa pilkku on kalakuvio rinnassa ja valkoinen pikkuvarvas, pitäähän neideillä koristuksia olla.
Sanovat minua Tinaksi, en tiedä miksi. 
Jaa mikä minusta tulee isona…hmm...jotain suurta luulisin.

Matka onnistui. Ehdin sopivasti myrskyn alta pois eikä sää sanottavasti muuttunut missään etapissa, Pariisissa paleli enemmän kuin Helsingissä.
Hyvin olitte peukuttaneet Algerian tullille. Läppärini jäi vallan paitsi huomiota samoin kuin muutkin tavarani, evvk. Kukaan ei edes halunnut vilkaista mihin olen euroni haaskannut!

Olisi pitänyt peukuttaa myös Ranskan turvatarkastuksille. Euroopasta pois pääseminen ainakin tälle epäilyttävälle ilmansuunnalle on sanoisinko kink-kis-tä. Yhtäkkiä kaikkia kiinnosti tietää mitä epämääräisiä johdollisia mötiköitä laukkuni sisälsivät. Ne tuli purettua moneen otteeseen monen ihmisen toimesta, laukut, johdot, akut ja paristot, kamerat osineen, mutta ei läppäriä sentään, sitähän juuri olitte peukuttaneet.
Kun sitten piti kuvaamani ihka uudella digilläni vallan mahtavaa auringonlaskua tulipunaisella taivaalla Annaban horisontissa, niin… häiriö häiriö häiriö vilkkuu näytöllä eikä vempain käynnisty ollenkaan!  Olisivatko ne läpitunkevat turvasäteet sekoittaneet laitteen sähköistä aivotoimintaa? (Ääääh…ei tietenkään ole matkavakuutusta kun se maksaa isoja maltaita näin epäilyttäviin maihin pyrkiessä).
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Sain korjattua vanhan turvallisen luotettavan painavan esihistoriallisen kamerani. Ainakin vähäksi aikaa, jotain sentään sekin.

Nettilinjani oli ehtinyt painua unhon suohon, mutta muutamalla lisädinaarilla siitäkin selvisi. Nyt tämä siis t-o-i-m-i-i-i. Tällä vanhalla koneella, joka on unohtanut miten ladataan uusia kuvia. Nettilinjan vaihtamiseksi toiseen koneeseen tarvitaan palveluntarjoajan äärettömän salainen koodinumero - ja ao. teknikko sitä virittelemään, höh. Yritän uudelleenoppia  kärsivällisyyden jaloa taitoa.

Ensi vaikutelmia kotoa?
Thibo-vauva on kasvanut ISOKSI. Uusi pentu on ilmestynyt sängyn alle, ei sukua edelliselle.  Mies on vielä sama vanha.
Muuten täällä on likaista, pölyistä ja rapistunutta. Pilkulliset ruudulliset kolonialistiset kivilattiat suorastaan särkevät silmiä (siis muistakaa että nyt jopa näen ne kaikki pilkut selvästi). 
Mutta ei hätää, viikon päästä sille on jo yhtä sokea kuin ennenkin. Vapauttavaa ’sokkoutumista’ odotellessa atavistinen (ja turha) siivousvimma ajaa kuitenkin rättien ja klooripullojen puristeluun. Ekologiasta viis, tällä viikolla vuodatetaan vain klooria.