Pinea Juolavehnän seasta  lahjoitti Kukasta kukkaan –blogilleni  tällaisen kauniin tunnustuksen, kiitos siitä!

 1334416240_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Kukasta kukkaan ei tosin ole mikään puutarhablogi, keräilen sinne paikallisia kasveja, enimmäkseen luonnosta, jonkin verran puutarhoistakin, ja vain tunnistamismielessä. Täällä hiekkaisemmassa blogissani olen kertoillut enemmänkin puutarhastamme, joten laitan tämän haasteen tänne.

Ja nyt pitäisi siis vastata seuraaviin kysymyksiin:
1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?
3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

1. Ensimmäiseksi pitää sanoa, että minulla ei ole omaa puutarhaa, hoivailemme vain tätä sukutalon yhteistä plänttiä, koska anoppi ei enää jaksa. Onneksi. Hänen aikanaan hedelmäpuut jyrsittiin lähes maarajaan asti joka syksy eikä turhille kukastuksille ollut sijaa, kaikki mikä ei tuottanut hedelmää oli turhaa. No ei ne puutkaan sitten kovin paljon hedelmiä jaksaneet tuottaa.
Vähitellen olemme tehneet muutoksia ja hedelmiäkin tulee joka vuosi, mistään suuresta innostuksesta en voi silti puhua, omasta kun ei ole kysymys.
Suurin innostukseni kohdistuukin luontoon.  Kasveista aloin kiinnostua jo kouluaikoina, kun piti kerätä se pakollinen kasvio. Tänne muuttessani avautui aivan toisenlainen luonto ja näitäkin ihmeellisyyksiä keräilin kasvioon. Minulla on pakonomainen tarve tietää, löytää kaikelle nimi, yhdistettynä keräilymaniaan. Sen seurauksena syntyi kasviblogi, digiajan mainio mahdollisuus tallentaa keräilyn kohteita vaivattomasti ja kaappitilaa viemättä.

2.  Luonto on täynnä ihmeellisyyksiä, toinen toistaan kiehtovampia. Makrokuvaus on tuonut mukanaan aivan uusia ulottuvuuksia. Yksi erikoinen yllätys on tainnut olla tämä joulutähden kukka.

1334415220_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ihmeellisyyksiä on vaikea laittaa mihinkään järjestykseen, kauneutta ja tunnearvoa löytyy eri tavalla jokaisesta. Appelsiininkukkien tuoksu on kuitenkin ikuisesti tallentunut hajumuistiini. Meillä on kolme puuta, jotka tällä hetkellä täyttävät pihan huumaavalla tuoksullaan. Ihanaa!
Hedelmäpuut ovat kauniita kukkiessaan, kirsikkapuu kuin morsiusneito valkoisissaan kaiken vihreyden keskellä, persikan ihana pinkki, granaattiomenan helakanpunaiset kukat, kauniita kaikki. Olen tällä hetkellä kuitenkin mieltynyt eniten päärynäpuuhun. Sen heleän vihreät lehdet ovat herkkä kevennys sitruspuiden tumman ikivihreän keskellä. Kukatkin niin söpöisiä. 

 1334415316_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Harvinaisin näkemäni on puu, joita en ole täällä nähnyt missään muualla. Tämä ainoa kasvaa tasangolla erään joen varressa, en vieläkään tiedä mikä puu on kyseessä.  Voi olla hyvinkin yleinen muualla päin maailmaa. Tässä se tulee, ja HALOO, jos olette nähneet, niin kertokaa mikä missä.. Olen seurannut sitä vuodenaikojen mukaan, viime vuoden kesäkuussa se näytti tältä (klik):

1334415287_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuollaisia onttoja vadelmanpunaisia epämuodostuneita ’marjoja’ täynnänsä.
Tämän vuoden maaliskuussa ehdin paikalle kukinta-aikaan:

1334415255_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1334415341_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämmöisiä löytyi, lehtiä ei vielä ollenkaan. Tuli mieleen jalava, mutta eihän ne tee tuollaisia punaisia pallukoita?

3.  Puutarhafilosofia?  Tykkään luonnonmukaisuudesta ja rehevyydestä  tai vastapainoksi minimalistisesta harmoniasta. Japanilaiset ovat mestareita kummassakin. Heidän fisosofiansa sopisi minullekin, mutta ihastelen sitä vain kirjasta, valitettavasti.
Realistisempi vaihtoehto olisi välimeriläinen ruukkupuutarha. Jos olisi oma puutarha niin ehkä se olisikin täynnä ruukkuja... ja kiemurtelevia kivipolkuja viidakkomaisen vihreyden keskellä. Ikivihreä, ehdottomasti, ja siellä tarkenisi filosofoida ympäri vuoden. Ei siis ainakaan Suomessa.

Toistaiseksi tyydyn vain  siirtelemään villikukkia hedelmätarhaamme..

1334415424_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Glebionis coronaria – kruunusuvikakkara