JIPPIJIPPIJIIII- TADAA-DA-DAAAAA!
Tässä vain täytän hiljaisuutta kun vielä uskallan, kohta kumminkin sisäsuomalaistun niin, että äänijänteetkin kutistuvat supatusasentoon.Ajatella, täällä siis kuulee omankin äänensä. Ilmatila on ihan TYHJÄ ja kuiva,  vailla  kosteuteen takertunutta pölyä, hiekkaa, hajuja, tuoksuja, steriili ja helppo hengittää - hyvästi niljakas nahkakin.

Ja kaikki tämä autuus vain 16 tunnin hyppäyksen päässä. Nopeastihan se kului, kolme tuntia jo pelkkään lähtemiseen. Näin turvallisesti se kävi:
1. raahattiin laukut parkkipaikalta kentälle 500 metriä, laukuissa olisi pitänyt olla omat pyörät,mutta ne putosivat jo viime vuonna,  kärryjä ei tietenkään ole eikä autopommivaaran vuoksi yksikään kulkuväline  aja parkkipaikkaa lähemmäksi
2. eka jonotus ulko-ovella, laukkuskanneri  ja metallinpaljastin
3. paperientarkastusjono, jossa selvisi kannattaako ylipäätään siirtyä seuraavaan jonoon
4. check-in -jono, päästiin eroon matkalaukuista
5. jyvät akanoista -jono, josta vain matkalipun omaavat etenevät seuraavalle tasolle, samalla voi tirauttaa hyvästit saattajille
6. tavalliset passipoliisien jonot,  minut  johdatettiin vammaisten jonoon, jossa ei ennestään ollut ketään,näytin siis jo tässä vaiheessa niin ylikypsältä tomaatilta, että katsoivat viisaammaksi nopeuttaa toimenpidettä
7. rahojen ja arvotavaran tarkastustulli, jossa odoteltiin hyvä tovi tyttären tulomatkalla takavarikoituja tähtikiikareita takaisin, löytyivätkin jopa
6. turvatarkastus: käsitavaran skanneri, metallinpaljastin sekä käsikopelointi
7.odotuksen jälkeen päästiin lastautumaan eli bussijono
8. jono bussista ulos, ihmiset tiputetaan muutama kerrallaan kentälle tunnistamaan omia laukkujaan miljoonan samanlaisen seasta, kaikki levällään kentällä paahtavassa auringossa, siitä sitten kukin nostelee omiaan lastauskärryyn (pitää muistaakin ostaa uusi kirkuvanvärinen matkalaukku.), sillä välin hitaimmat jatkavat kypsymistään umpinaisessa bussissa.
10. ennen koneen rappusia viimeinen tarkastus,käsitavaroiden mylläys ja ruumiintarkastus.  Hop sisään ja huokaus.

Näin siis päästiin matkaan ja aina Pariisiin asti. Ei kannattaisi laskeutua perjantairuuhkaan, mutta niin vain kävi. Tunnin matka kentältä toiselle vei lähes kolme tuntia. Jatkolennolta myöhästyminen jo häämötti edessä, mutta onneksi Finnairin konekin oli tunnin myöhässä.

Elikä täällä vihdoinkin! Elämäni kiertävänä syytinkiläisenä on alkanut, aika mukavasti sanoisin. Huomenna odottaa silmäleikkaus, joten seuraavat suomalaistunnelmat ilmestyvät vasta kun alan nähdä tarkemmin kotomaani koko kuvaa.