Lämpötila ei sitten millään suostu laskemaan alle kolmenkymmenen. Väsyttävää. Hissuteltiin viikonloppuna kukkuloiden harjalla etsimässä virkistävää tuulenvirettä, mutta ei sitäkään. Kosteus leijui sumuna meren yllä, liimaantui ihoon, johon pölisevän hiekankin oli sitten helppo tarttua. Limanuljaska olo.
Maisemassakaan ei oikein muuta elävää kuin heinäsirkat. Niitä oli. Kaiken kokoisia, näköisiä ja värisiä pörhälsi pakoon kun vähän jalka raapaisi pensaikkoa. Argh. Saatte osanne tekin, tarjoilen ne suuremmat, noin kymmensenttiset.
Rukoilijasirkka kiipeilemässä. Sen sentään tunnistan.
Tämä on joku pitkäpäinen acrida-laji, luulisin.
Tässä piileksii sauvasirkka, joka hyppäsi käsivarrelleni. Se olisi ollut siinä hyvässä kuvakulmassa, mutta iiik inhotus, ravistin kiiruusti pois.
Kukkula päättyy tähän. Kalliosaaren oikeassa kulmassa nökötti teltta. Kalastajapojat siellä onkivat itselleen päivällistä. ”Oi jospa oisin saanut olla mukana...”
Kommentit