maanantai, 13. lokakuu 2008
Kivee sen olla pitää
Kävin vaihteeksi pääkaupungissa, edelleen lainakamera taskussa. Ja kuinkas kummaa osuin Hulluille päiville. Hulluinta oli kai se, etten ostanut mitään. Joka puolelle sikin sokin ripoteltu tavarapaljous vei viimeisetkin ostohalut; jos etuovella vielä oli tarpeita niin ne haihtuivat jo ensimmäisessä kerroksessa. Oih ja voih! Mutta pääsin kylpemään väkijoukossa, mikä hiljaisten päivien jälkeen tuntui aika kotoisalta. Ainakin alkuunsa, ennen iltaa oli jo melkoisen ahdistava olo. Suurin järkytys oli löytää aseman edestä kerjäläisiä. Vaikka niistä olen lukenut, en vaan osannut kuvitella sitä niin todelliseksi. Täälläkin. Huokaus.
Seuraavana päivänä pitikin jo vastapainoksi lähteä etsimään muuta katseltavaa. Kivi on suurin rakkauteni, kiviaita edustaa pysyvyyttä, ikuisesti elävää kauneutta. Ihastelin niitä sieluni täydeltä, varsinkin tuota ensimmäistä. Mietinkin tässä jo missä Algeriassa kasvaisi parhaat mukulat…
Kommentit