Turvaudun laiskuuttani meemiin, itsestään puhuminen kun ei suuri ponnistus ole. Nappasin tämän  Juudean jupinoista ja nyt alan minäkin siis jupisemaan asioita, joita en tunne omakseni, en sitten millään. Siinä järjestyksessä kuin mieleeni putkahti.

Karuselli. Mikä tahansa pyörivä tai suolistoa vatkaava vempain. Niihin ette minua saa. Voin pahoin pelkästä katselemisesta ja lapsenlapsetkin tietävät miten mummia kidutetaan.

Ooppera. Eikä tarvitse tarjota ilmaislippuja, korvani eivät kestä kimeitä naisääniä. Värisyttävää miten monet naiset kimittävät muutenkin. Kirkuminen on ase, jota minulla ei ole. En saa aikaa korkeita ääniä, on tyydyttävä mörisemään, vaikka sillä ei samaa tehoa olekaan.  Oikeastaan hyvä, olisi noloa jos ei pystyisi edes  itseään kuuntelemaan.

Avanto. Jos löydätte minut sieltä, niin olen pudonnut, todennäköisesti jo kuollut, kiskokaa kuiville ettei kalat syö.

Protokollat. Pokkurointi.  Esiintyminen. Mitään niistä en hallitse, joten välttelen mahdollisuuksien mukaan. Kadehdittavaa olla kuin kotonaan missä tahansa tilanteessa, ei onnistu minulta, kompurointi kyllä sujuu.

Hetken häpeä. Jatkona edelliseen. Pongasin termin Pagistaan-blogista samoin kuin häpeänkuopankin. En tunne käsitettä hetken häpeä saati sitten sen korkeampaa astetta häpeämättömyyttä.  Kuulun niihin jotka kaivavat häpeänkuoppaa ja hautaavat itsensä siihen, rypevät samassa häpeässä ikuisuuksia. Siitä ei kai paranna muu kuin dementia, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään.  
 
Viinakset. Joskus nuorena kokeilin miltä tuntuisi olla kännissä, mutta en koskaan päässyt siihen pisteeseen, aloin oksennella  ennen kuin ehti kunnolla edes päähän asti, jalkoihin oli vielä matkaa. En silti ole absolutisti. Esimerkiksi viinejä olisi hyvä tuntea, vuosikerrat ovat jo  korkeampaa tiedettä. mutta edes mitä minkäkin ruuan kanssa. Kauheaa, kun ravintolassa pitää valita viini, sitten se vielä  tuodaan maiskuteltavaksi ja pitäisi tunnistaa hyväksi. Minusta ne ovat kaikki pahoja.

Jakkupuku/hame. Viimeksi taisi olla päällä rippijuhlissani ammoin sitten, seuraavaa tilaisuutta tuskin tulee koskaan.  Samaan syssyyn voi lisätä korkokengät, joilla en koskaan ole osannut kävellä.  Hameeksi en laske paikallisia kokopitkiä mekkoja, joita tarpeen tullen käytän.  

Karppaus. Opin sanankin vasta hiljattain.  Miten voisi elää ilman hiilihydraatteja... ilman leipää, perunaa ja pastaa? Mitä algerialaiset sitten söisivät?  Ja minä.  

Aikaiset aamut.  Vain pakon edessä. Haluaisin kyllä oppia niistäkin nauttimaan, mutta biologinen kelloni määrittelee yön alkavaksi klo 02  ja yöunen määräksi 6-7 tuntia.


Siinähän niitä tuli jo vaikka kuinka paljon. Tämä laittoi miettimään, miksi jotkut asiat ovatkin  jääneet niin vieraiksi. Kyllä kai niihinkin voisi totutella, vähitellen, koskaan ei ole liian myöhäistä.  Avannon jätän kyllä sitten viimeiseksi...