1319328312_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

No täällä etelässä ei ole sijaa keijuille, eletään jalat maassa, siipien sijaan heilutellaan viiksiä ja  puhutaankin vain hiiristä. Ranskalaista perinnettä seuraten se on  La petite souris, tai espanjankielisessä kulttuurissa Ratoncito Pérez, joka käy poimimassa maitohampaat ja tuo kolikoita tilalle.
Pohjois-Afrikassa on ranskalaisen uskomuksen lisäksi omakin perinteensä:  lapsi  katsoo aurinkoa ja pyytää Allahia vaihtamaan aasinhampaansa gasellin hampaaseen (gaselli päinvastoin kuin aasi on kauneuden vertauskuva). Tässä vaihtokaupassa ei saa välityspalkkiota tyynyn alle, joten ei ihme että ranskalainen tapa on laajemmin omaksuttu.

1319328420_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Ja miksikäs minä puhun hammashiiristä, kun omista maitohampaista ei ole edes muistoa jäljellä ja ollaan pikkuhiljaa siirtymässä jo kolmansiinkin hampaisiin?
Juuri siksi. Ollaan kai tulossa lapsiksi jälleen. Tässä taannoin Mösjöö nimittäin ilmoitti, että hammas liikkuu. Viisaudenhammas. Jaahas,  eiköhän se tuossa iässä jo joudakin lähtemään, ei muuta kuin hammaslääkäriin. Mitä vielä, tuommoisen takia, ei muuta kuin hohtimet käteen ja naps. Niinhän se ennenkin hoitui. Iiik! Viisaus oli varmaan  ehtinyt livahtaa tiehensä jo paljon ennen hammasta...

Mutta siinähän hoitui hammas. Löysin sen myöhemmin pestynä hyllyltä  kiposta, jonne Mösjöö oli sen säilönyt kuin suuremmankin muiston. Vähänkö nauratti... että odotatko hammashiirtä tulevaksi, hehhe.
Ei olisi pitänyt nauraa.

Nimittäin tämän jälkeen lähes kuukauden ajan jahdattiin huushollissamme hiirtä. Pirulainen ei edes tuonut tullessaan muuta kuin kakkakikkareita,  vaikka kaikki nurkat tutkittiin, ei kolikon kolikkoa. Sen sijaan pieniä paperilappuja alkoi talosta kummasti hävitä, vesilaskustakin kulma (kokonainen oli kai liian iso sillekin) - seteleihin ei sentään päässyt käsiksi. Madamella vilisi silmissä kauhukuvia sadoista  alastomista hiirenpoikasista...

1319328333_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: http://www.btanimaux.com/


Johan siinä lopulta katosi Mösjöönkin lapsenusko.
Erinäisiä ansoja rakenneltiin, kokeiltiin myrkkyjä ja vaikka mitä, mutta hiiri oli ovela ja nopea. Vihdoin se paikannettiin kaapin päällä olevasta laatikosta, siitä missä edellisen postauksen historiallinen kakkosruukkuni on turvassa. Kannettiin laatikko pihalle ja kaivettiin ruukku esiin. Sinne ruukun pohjalle se vietävä oli rakentanut paperisilpusta pesänsä eikä suostunut tulemaan ulos.
Ei ennen kuin täytettiin ruukku vedellä ja... no, se siitä hiirestä. RIP.

Nyt Mösjöö heristelee iltaisin korviaan, ei kuulu enää rapinaa, jotain puuttuu...liekö vallan ikävä hiirulaista.