Herkullisen näköinen paakkelsikauppa aivan meidän nurkalla. Täältä voi ostaa tai tilata kotona tehtyjä perinteisiä kakkusia ja leipäsiä, jos tarve vaatii eikä itse viitsi. Ovatkin yleensä aika työläitä tehdä.

Eipä usein tule tarvetta, näitä kun ilmestyy kotiin muutenkin vaikkei laittaisi rikkaa ristiin. Nämä makoisat namupalat lahjoitti naapurin rouva MIEHELLENI. Siis se rouva Sydänystävä joka ei minua edes tervehdi. Eipä taida tietää että miesparalla on diabetes ja arvatkaapas kuka nämä pistelee masuseensa.

Vai olikohan rouvalla alunperinkin tarkoitus lihottaa minut petipossuksi? Naapurusten kesken on historian havinaa ennestäänkin. Rouvan isoisä nimittäin vilkutteli ahkeraan silmiään tällä puolen aitaa käyskentelevälle mieheni isoäidille. Tämä oli jo sotaleski silloin niin ettei ollut vaaraa aviomiehestäkään. Kerrotaan että tämä isoäiti oli kaunis ja ylväs nainen iäkkäänäkin ja mielellään otti ihailua vastaan. Teerenpeliksikö sitä olisi ennen vanhaan sanottu. Olivat silloin jo lähes kasikymppisiä, ei ole ikä este täälläkään.

Oikeastaan hyvä, ettei mies syö makeaa. Täkäläisillä naisilla on taipumus ujuttaa ruokien sekaan kaikenlaisia noituuksia rakkauseliksiireistä lähtien. Tiedä vaikka minä tuon lautasellisen jälkeen alkaisin vilkuilla rouvan papparaista.

Lautanen pitää joka tapauksessa palauttaa eikä suinkaan tyhjänä, se ei kuulu tapoihin. On niin suurikin, millähän sen täyttäisin…