Kesä on valmis, maisema on muuttanut väriään ja sato kypsää korjattavaksi. Käytiin tasangolla käyskentelemässä, se oli ainakin tarkoitus, pitkä kävelylenkki.
 

Joskus vielä erehtyy kuvittelemaan, että pilvinen sää on ihan paras, viileä ja silleen. Se pätee vain talvisaikaan, näistä pilvistä olisi talvella tullut vettä. Kesällä niistä tulee vain kuumaa kosteutta. Vielä jos ilmavirta käy Saharasta, niin tukahduttava kasvihuoneilmiö on selviö, happikin häippää muihin maisemiin.
 

Pysähdyttiin sitten vain jokivarteen ja oli helppo kuvitella olevansa sademetsässä. Melkein jo näki alligaattoreitakin, itse asiassa pelkkä käärme siellä luikerteli, ei ollut edes anakonda.

 

Kalatkin seuraavat aikaansa. Vai olivatko ne sammakoita, plop plops, jotka kävivät surffaamassa päivän uutiset. Tina yritti hätistellä niitä terveellisempiin harrastuksiin.  

Pari askelta heinikossa ja olin jo kypsä minäkin. Minä muuten kypsyn samalla tapaa kuin tomaattikin. Turpoan, punastun, vetistyn ja lätsähdän. Jossain vetisyyden rajamailla luulin kuvaavani haikaraa, hassua että se istuskelikin niin kauan maassa, välillä vaan siipeä leyhytteli.

 

Vasta lähempänä tajusin, että olenkin saanut kuvan kummituksesta, ne pukeutuvat täällä paikalliseen tyyliin valkoiseen kaftaaniin ja turbaaniin.

Ehdittiin takaisin kotiin ennen kuin lätsähdin, onneksi. Miten sitä voikin joka vuosi unohtaa kesän oikean olemuksen ja tulla niin täydellisesti yllätetyksi aina ensimmäisenä hellepäivänä. Ei siihen auta vuosikymmenien kokemuskaan.