Minä olen ominut Pohjantähden täysin suomalaiseksi tähdeksi, joka loistaa juuri Suomen yllä  ja jota seuraamalla löytää kotiin, juuri sen oikean koivun juurelle.  Topeliaanisia peruja lapsuudesta, ei voi mitään.

En ole mitenkään isänmaallinen, pikemminkin kotimaallinen. Paikan tekevät rakkaaksi läheiset ihmiset enemmän kuin mikään muu. Läheiset luovat ne juuret, joille on helppo palata, sen tuttuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen, joka ei vaadi mitään selityksiä.  

Isänmaallisuus on enemmän aate kuin tunne. Toki se tunteeksikin tirskahtaa aika ajoin, mutta päinvastoin kuin kotimaallisuutta, isänmaallisuutta saatan tuntea myös Algeriaa kohtaan.   Tällaisia isänmaallisuuden puuskia saan esim. kun kuulen Maamme-laulun ja Suomen lippu  nousee salkoon urheilukilpailuissa, se on aina yhtä sykähdyttävää. Samaa ylpeyttä tuntisin Algerian hymniä ja lippua kohtaan.
Sitten on perinteistä musiikkia, joka herättää kaukokaipuuta kuten Sylvian joululaulu, joka on ihan pakko kuunnella joulun aikoihin.

Tai se maaginen Pohjantähti jo pelkkänä sanana riittää. Olen myös tykästynyt tuohon Petri Laaksosen laulamaan versioon, jota olen kuunnellut ties monettako kertaa tässä samalla kirjoittaessani. Vähän hautajaistunnelmaa, mutta ah, sopii niin hyvin itsesäälissä rypemiseen. Varmaan sen kaikki tuntevatkin, mutta liitän nyt kumminkin. Ihan pakko.
Ja mikähän teissä muissa herättää isänmaallisia tunteita?