ainakin kalenterin mukaan ja rannat tyhjenneet.
Alkuperäiset ranta-asukitkin mahtuvat taas ruskettumaan.
Viimeinen nousu rannalta vetää mielen apeaksi.
Lomalaisilla on jo nokka kohti kotimaisemia, ihan kohta koittaa paluu koulun penkille tai työhön, kuka mihinkin. Jäähyväisten jättäminen serkusten kesken on aina rankkaa, kuukauden läheisyys nyyhkitään ulos kiihkeinä halauksina, pieniä lahjoja sujautetaan taskuihin, avaa lentokoneessa, avaa vasta kotona, mielessä iso haikeus ja paljon hyviä muistoja. Ja yhtäkkiä talo on tyhjä – tai ainakin melkein.
Majatalo tyhjänä näyttää täydemmältä kuin ennen. Miten ihmeessä meillä voi olla näin paljon tavaraa, patjoja, lakananoita, pyyhkeitä sikin sokin. Pesukone puuskuttaa aamusta iltaan, huonekalut löytävät entiset tilansa, tavarat paikkansa. Suuri loppusiivo meneillään.Siinä samalla valmistelen oman lomani alkamista, juostaan etsimässä viimetipan tuliaisia, kaivetaan kaapin perukoilta talvivaatteita, lisää sekasortoa… Perjantaina nousen siiville ja lennän pohjoiseen. Sinne, missä ei tarvitse valittaa ainakaan helteestä. Jihuu!
Kommentit