Ei sentään elävä. Kravuksi sanotaan sadan sanan tekstiä otsikko mukaan luettuna.  Sata sanaa ilman otsikkoa olisi ollut raapale ( johon korva mieliisti lisäisi ään pisteet).  Susupetal  haastoi kirjoittelemaan krapuja, bloggarinkin nähkääs olisi hyvä osata rajoittaa kirjoituksiaan sopivan lyhykäisiksi.  Siivotessani tietokonetta lueskelin samalla vanhoja tekstejäni ja kuinka ollakaan tupsahti eteen päiväkirjamerkintä, joka sisälsi sopivasti 98 sanaa, ei muuta kuin otsikko päälle ja krapu oli kypsä. Merkintä on vuodelta 1999. Ja asia vakava, varoitan.

Päivän uutiset

Vuotta vaille 2000. Kosovossa itä ja länsi päihittävät toisiaan. Algeriassa teurastetaan. Aamu-uutiset kokoavat ruumiinosia.  Missiili iskeytyy keittiön pöydälleni. Tai lounaskana, tarkemmin katsottuna, ei enää elävä mutta huonosti kynitty. Siinä se on  rähmällään, pyrstöpää pystyssä, siiventyngät taitettuina olkapäiden alle. Onko kanalla olkapäät?
Nostan sen kainaloista pystyasentoon ja se istahtaa takamuksilleen, polvet koukussa edessä, haarat levällään - kuin vanha akka jakkaralla.  Päätön akka. Asetan sen takaisin vatsalleen,  se polvistuu kuuliaisesti, näyttää nyt rukoilevalta muslimilta. Päätön sekin.  Poltan höyhenten rippeet kaasuliekillä ja annan sille viimeisen voitelun. Käärin folioon. Hopeankiiltävä kumpare, nyt se muistuttaa sotilaskypärää. Laitan sotilaskypärän uuniin. Paistukoon siellä.
Se niistä uutisista.

Tuolloin Algeriassa elettiin vielä verisiä terrorismin vuosia.  Samaa oli jatkunut jo lähes kymmenen vuotta.  Uutiset, niin lehtien kuin televisionkin, täyttyivät silvotuista ruumiista, lähikuvissa suolenkappaleet valuivat ulos ilman varoitusta, katsojaa säälimättä.  En tiedä kumpi olisi ollut parempi, nähdä vai olla näkemättä. Vai valmistivatko kuvat kohtaamaan todellisuutta, noina vuosina  saattoi katkaistuja ihmispäitä löytyä milloin minkäkin kadun kulmasta. Mielikuvitus ei ehkä olisi riittänyt niiden kauheuksien kuvittamiseen.
Toisaalta liian tarkka uutisointi banalisoi väkivallan, aistit turtuivat, aivot lakkasivat reagoimasta. 150 000 algerialaista sai surmansa toinen toistaan hirveämmällä tavalla;  uutisia, jotka toiset kätkivät aivojensa syvimpään lokeroon, toiset rikkirevittyihin sydämiinsä ikuisiksi ajoiksi. Jotkut kypsyttivät uunissakin.


PS. Minähän varoitin….