Kuopiossa on saaristolaistunnelmaa, kivasti merellinen vaikutelma. Siellä on muutenkin vähän kaikkea, ylämäkeä, alamäkeä, vanhaa ja uutta. Maisemallisesti voisin jopa kuvitella asuvani siellä, jos se ei olisi niin äärettömän kaukana muusta maailmasta. Viisi tuntia junassa ei pahemmin inspiroi. Varsinkin kun on ottanut junalukemiseksi kirjan, jonka kolmen sivun kuluttua muistaakin jo lukeneensa.
Savolaiset ne osaa tehdä pienestäkin suurta. Mualiman pienimmiksi kehuvat kukkojaankin, tiedä sitten, näyttivät hotdogin kokoisilta.
Eihän tuommoisella nälkä lähde, piti mennä kansainvälisemmille murkinoille. Kiinalaiset ovat kuin Mc Donald´s, takuuhyvää ja edullista kaikkialla.
Komean kaupungintalon kupeessa on kiva veistos vesialtaineen. Bussia odotellessa mietittiin a. josko pulahtaisi altaaseen viilenemään ja b. mitä taiteilija (Kalervo Kyöstinpoika Kallio) yritti meille kertoa. Siinä pronssinhohtoinen mies nostaa kipolla vettä purosta, äiti lapsi sylissään vieressä. No eipä olisi kuunaan arvattu, että uudisraivaajista on kyse.
Ei vaikka viereinen tori oli vieläkin raivaajien rikki repimä. Ja koko Kuopion ympäristökin itse asiassa. Liniapiilillä oli vaikeuksia päästä läpi, taisi olla mualiman huonoin tie. Mutta kuljettaja oli taatusti mualiman mukavin.
Jonnekin sentään päädyttiin ja aamukahveja juotiin siitä lähtien tämmöisen maiseman edessä. Pihamaalla kirkui parvi töyhtöhyyppiä (joista en saanut hyvää kuvaa yrittämälläkään) ja lauma hepoja käyskenteli taustalla. Mikä oli lötkötellessä 33 asteen varjossa hyvän ystävän seurassa ja keriä villalankaa. Lupaan tulla jatkamaan ensi vuonna, jos saadaan yhtä hulvattoman hauskat helteet. Kiitoksia vaan sille suunnalle!
Kommentit