Alavilla mailla ei hallan vaaraa, se on ainakin varma juttu. Lämpötilat ovat pysyneet kiitettävästi alle + 30 eli ei ihan täysi kesäkään, mutta maisema nuupottaa jo yhtä kituliaana kuin minä itsekin. Taitaa olla se sama laiskamato, mikä Amaliaankin on iskenyt. Laitanpa hänelle piristeeksi valkoiseen kukkapenkkiinsä sopivia kaunistuksia...

Pellavaa, alalajista en vielä tiedä, joku niistä 200:sta.. tai no, niistä  20:stä mahdollisesta, joita täältä voi löytää. Bongattu vähän ylevimmiltä mailta, jonne piti pyrkiä vihreyttä etsimään.

Range-pappa ei pärjää  ylämäissä sen enempää kuin minäkään ja vähän väliä piti pysähtyä juomaan ja haukkaamaan ilmaa.

Tässä pysähdyspaikassa oli hautausmaa, jota ei ihan heti erottanut. Kukkuloilla näitä pikkuisia piiloja on enemmänkin, varmaan joka suvulla omansa, pysytään tiiviisti omassa piirissä, ikuisesti. Mitään mausoleumeja ei täällä rakenneta.

Toinen levähdyspaikka. Tätä kattoa ei pienet puhurit vie mennessään..

Puoleen väliin päästiin, ja siellä olikin ihan kiva polku lenkkeillä. Piiskaherneet värittivät somasti maisemaa ja tuoksuivat ah niin hyvälle.

Ja mikäs se sieltä kistuksen lehden takaa kurkkii...

 

Iiik, tappajalude (assasin bug)!  Ei se ihmisiä sentään saa tapettua, mutta tosi kipeäksi voi tehdä, kuulemma. Luin sen vasta jälkikäteen, muutenhan en olisi kameranlinssiäni sen eteen työntänytkään.

No niin! Paskanhaju ei sitten lähde pelkällä vedellä, todettu on. Juan löysi taas mukavan muhean kasan jossa kieriskellä. Onneksi oli vesiallas matkan varrella, näkyvimmät tortut tuli pestyä. Haju sen puoleen on autossa aika tarttuvaa.  Minä kun muutenkin olin aika raato niin nyt sitten hajunkin puolesta.
Mutta  ymmärrettiin vihdoin, mitä kannattaa  reppuun ensi kerralla pakata.