Kotomaan kamaralla juosta tohotetaan niin ettei kengät perässä pysy.
Heti ensimmäiseksi käytiin keräämässä avaruuspölyä ja päivitettiin vähän kivitietoutta. Heureka! Tuo pallogranittii sopisi upeasti algerialaiseen kotipihaamme! Yllä oleva kenkä kelpaisi samalle terassille vaikka lepotuoliksi, se löytyi Gjutarsin taidetalosta, Tikkurilassa sekin.
Mitä on suomalainen maisema ilman järveä. Tässä kukkii Tuusulanjärvi lummetta ja ulpukkaa, veden väri ei suuremmin houkuttele uimaan, kylmääkin hui!
Ja ah niin suomalaista, Kuusijärvi Vantaalla - nimen keksimisessä ei ole päätä pahemmin vaivattu. Ihan helppoa ulkoilualuetta kaupunkilaisille, pehmeä lasku oikeaan metsään.
Tästä järvestä ei kyllä noussut kalakukkoa, se piti käydä onkimassa savolaisten sydämestä.
Käyty on siis täälläkin. Pelotteluista huolimatta yksikään karhu ei kävellyt vastaan eikä susiakaan näkynyt tolppien juurilla ulvomassa. Toisenlaisia villieläimiä kyllä näkyi ja kuului.
Näyttävät aika lupsakoilta nämä savolaisheposet, mutta olivat tosi suulaita ja reviiristään tietoisia. Leuhkivat etelän turistille, ettei pässien pökkimiset ole mitään kunnon kaviokuviointiin verrattuna ja määkäisy on vain pihahdus orhin hirnunnan rinnalla. Vähemmälläkin uskotaan; öiset kopistelut, potkut ja örhentelyt voittivat jopa naapurimoskeijamme epävireiset kovaääniset.
Savostakin voi selvitä hengissä, joten takaisin etelään aukomaan uusia ovia. Vihdoinkin pääsin Suomenlinnaan! Aikaa vain oli liian niukasti ja siitäkin osa kului nautiskellen ravintola Panimon herkkuja, sillä mukana oli ranskalaisvieras, jolle aterioinnin hitaus on yhtä pyhää kuin grillimakkaran hotkaisu suomalaiselle.
Yritimme vakuutella, että Suomessa on kesä, mutta lainattu tuulitakkikaan ei tuntunut olevan riittävä asu. Viikon kestävän vierailun aikana satoi melkein joka päivä. Onneksi Helsingissä on vedenpitävä tunneliverkosto ja shoppailu onnistui kuivin jaloin.
Ja sitten kuin tilauksesta tuli lopulta aurinkoinen viikonloppu. Mäntsälä oli mielessä ja siellä Hirvihaaran kartano.
Kartanolla on mielenkiintoinen historia , mm. Helsingin olympialaisten ajaksi sinne kuljetettiin kaikki laitapuolen kulkijat piiloon kansainvälisiltä silmiltä. Tällä kertaa sinne kuljetettiin nippu sukulaisia ja tuttavia iloisemmissa merkeissä, sillä kartanon vehreässä puistikossa isoisä saattoi tyttärentyttärensä avioliiton onnelliseen satamaan. Sinne meni viimeinenkin lapseni. *huokaus*
Nyt on sitten palauduttu takaisin arkeen ja tämä mummo suorittaa lapsenvahdin vaativaa tehtävää. Ainakin viikon verran ennen kuin taas ottaa jalat alleen – tai jonkun muun eteenpäin pyörivän vekottimen - ja suuntaa läntisempään Suomeen. Kävin jo tunnustelemassa Riihimäellä, ovat helpottaneet sisämaan matkailua rakentamalla uuden linja-autoaseman aivan rautatieaseman nurkalle. Thank you so much!
Pitäisi kiittää myös niitä edesmenneitä, jotka nälkävuosina olivat rakentamassa rataa Riihimäeltä Pietariin. Näitä nälkään uupuneita haudattiin radan varteen sankoin joukoin. Kiskojen kalkattaessa kaiken helppouden ja yltäkylläisyyden keskellä on hyvä muistella sitäkin.
Kommentit