Kiva rivi putkia johtaa vedenlämmittimeen, joka toimii samalla talon keskuslämmittimenä. Koko hökötys kylppärin seinällä. Se toimii kaasulla, joten pitäähän sen olla  tarkkailuetäisyydellä nenän edessä.

Ja mitä haistoikaan nenäni toissa iltana. Kaasua! Vaikka aparaatti oli toiminnassa ja liekki roihusi sisällä mukavasti lämmittäen. Hana kiinni ja tuuletusta. Mies tuli kotiin ja ryhtyi haistelemaan  vuotoa, ei löytynyt. Minulla muka vain mielikuvitus tekee tepposia, johan nyt tuolla roihulla olisi vuodotkin syttyneet. Sanoi katala, jolla iso nenä turhan takia.
Nukuttiin kuitenkin ilman lämmitystä. Ulkona kahdeksan plussaa, aamulla saman verran sisällä. Ei lämmintä vettäkään. Ei mitään ennen kuin saadaan putkimies paikalle. Kali-kali vaan vaikka varpaat huurtuisi.
Putkimiehistä on täällä iso pula. Jouduttiin turvautumaan taas kerran naapuriin. Putkimies pitkällä kokemuksella. Asensi  koko keskuslämmityksemme aikanaan ja aloin silloin kutsua häntä  nimellä Mösjöö Fuite, herra Vuoto, johon hän vastasi suurella viisaudella: Madame, tippa ei ole vuoto. Ikuisti lausahduksellaan itsensä perheen aforismikirjaan.
Herra Vuoto ei löytänyt vuotoa; madamen nenässä vikaa. Sytytti vempainen iloiseen roihuun ja teki lähtöä. Ehei kuulkaas, tässä tapauksessa tippa voi olla tappava, ei mihinkään siitä vielä!
Ja madame sulki kylppärin ovet ja ikkunat, antoi roihun roihuta ja mielikuvituskaasun valua suljettuun tilaan kokonaiset viisi minuuttia, sillä välin parkkeeraten itsensä ulko-oven eteen estämään herra Vuotoa vuotamasta ulos. Parempi pieni riski kuin suuri vahinko; tarpeeksi vaarallisen ajan kuluttua Madame tuuppasi molemmat herrat kylppäriin ja johan alkoi tuntua haju suuremmissakin sieraimissa. Hana kiinni ja ikkunat auki. Vuotokin lopulta löytyi.

Päivän opetus: luottakaa vain omiin haistimiinne.