Hyvänen aika, maailma on vielä olemassa! Vaikka oli karkauspäivä ja kaikki! Kaikki tarkoittaen nettiyhteyttäni, joka karkasi hyvissä ajoin jo ennen virallisesti sallittua päivää. Silleen sopivasti ennen viikonloppua (torstai-perjantai meillä), jolloin paikallinen telekommunikointi ei kommunikoi. Jouduin turvautumaan telehäiriöpatiaa, mutta vastaanotin tökki ja  karun syy pysyi mysteerinä. .
Positiivisesti ajatellen, olihan meillä sentään sähköt ja tietokone toimi. Ajattelin, että olisi hyvää aikaa kirjoittaa vaikka romaani. Yritin, mutta Mozillan maapallo vilkkui ilkeästi taustalla ja häiritsi keskittymistäni. Selväkuulin ihan selvästi pilkkaavaa hähätystä. Koska torstai on ystävien vierailupäivä, sain valittaa murheeni ääneenkin.
Ruumiillinen työ ihmisen hengissä pitää, sanoo isäni, joten ei kun hommiin. Perjantaina käytiin vuorilla kaivamassa humusta ja tuputettiin sitä kukkapurkkeihin, istutettiin viherkasvit, jotka jo vuoden ovat viheriöineet vesiämpärissä. Puutarhaan heiteltiin auringonkukansiemeniä ja ties mitä vanhojen siemenpussien sisältöjä. Koiranpaskan keräämisessä kului myös tovi,  jytyllä täytettiin ne kuopat jotka koirat olivat valmiiksi itse kaivaneet. Voisivat opetella kakkimaan suoraan kuoppaankin tietysti.  Leikattiin nurmikko ja kuokittiin puitten juuria rikkaruohoista. Lakaistiin irtoroskat  Itsekseni mietin onko kiintoroskia olemassa. Poltettiin kuivat roskat ja savustettiin naapurit.  Siivottiin sisätilat ja parvekkeet ja jopa pari kaappiakin. Lihakseni olivat samaa mieltä nivelieni kanssa eli eri mieltä isäni kanssa. Mies laittoi ruokaa. Minä upotin itseni kuumaan kylpyyn ja mietin olivatko kakarat kivittäneet puhelintolppaamme (tuli mieleen, kun tehtiin sitä itsekin joskus, hyi, semmoisia pidä muistella). Ei muuten, mutta tolpasta johtaa johto nettiinikin. Loppuilta mietittiin murhamysteereitä Columbon kanssa. Mainoskatkolla sain ahtaanpaikanhepulin, kun en nähnyt netti-ikkunasta ulos. Paikkasin sitä syömällä. Depressiosuklaat oli loppu *kiroilua suomeksi*. Onneksi Jackie Chan hauskutti loppuyön hassuilla  akrobatioillaan. Ihailen suuresti kaikkia, jotka hallitsevat kroppaansa eikä päinvastoin, ja saavat sen tottelemaan mitä ihmeellisimpiä käskyjä.
Lauantaiaamuna muistin kuparikiehkurat. Ne, joita varkaat pyörittävät varastaessaan kilometreittäin puhelinkaapeleita. Niistä saa runsaasti kuparia josta saa hyvän hinnan pimeillä markkinoilla. Toiset saa mykän puhelimen. Toiset pimeän netin. Ohjelmoin aivoni uudelleen. Se oli ainoa ruumiinosa, jota ei vielä fyysisesti särkenyt. Päätin silti siivota ainakin yhden komeron.  Juuri silloin tapahtui ylösnousemus. Joku kiipesi puhelintolppaan. Pieni toivon sykähdys sydämen kohdalla - turhaan, vika ei ollut tolpassa. Lähtivät etsimään sitä muualta.
Tänään on jo maanantai. Muutaman päivän juoksu puhelinlangan perässä on tuottanut tiedon murenan. Kaupungin vesilaitos on uusia katukuoppia kaivaessaan katkaissut puhelinkaapelin. Korjaus kestää epämääräisen ajan. Siitähän viisastuttiinkin hurjasti. Nettikatkoni siis jatkuu yhtä epämääräisen ajan. Tämä oli tiedote, jonka kävin heittämässä paikallisen cyberetin koneelta tunnin jonotuksen tuloksena. Palaan linjoille kunhan saan oman linjani takaisin. Oikein hauskaa maaliskuuta teillekin!