Uteliaisuus kuuluu ihmisen perusominaisuuksiin, päätellen siitä mielenkiinnosta millä meikämummelikin on silmäillyt Blogistanian kirjahyllyjä. Vuorostani osallistun itsekin tähän haasteeseen. Tosin kirjahyllystä ei täällä voi puhua, sillä jokaisessa algerialaisessa olohuoneessa mööpeli pitää sisällään vain elektroniikkaa ja vinon pinon astiastoja, niille kun on aina tarvetta, meilläkin.

Lukeminen on Algeriassa hyvin pienen kansanosan harrastus, yleensä se rajoittuu koulukirjoihin, joista niistäkin on puutetta. Maan itsenäistyessä 1962 vain 10% väestöstä oli lukutaitoista. Vielä viime vuonna väestöstä 27% oli täysin lukutaidotonta, se tekee huikeat 8 miljoonaa ihmistä, näistä kaksi kolmannesta naisia. Maaseutukylissä täysin vailla koulutusta saattaa olla jopa 70% naisista. Peruskoulusta huolimatta puolitoista miljoonaa lastakin jää edelleen koulujen ulkopuolelle.

Kannattaako edes puhua kirjakaupoista, ne ovat vuosien saatossa hävinneet lähes kokonaan. Väestön arabisoiminen hävitti ranskankielisen kirjatarjonnan, tilalle vyöryi uskonnollista ja isänmaallista kirjallisuutta arabiankielisenä. Kesti aikansa ennen kuin peruskoulunuoret oppivat sitä ymmärtämään, sinä aikana kirjakaupat ehtivät vaihtua sekatavarakaupoiksi, ruokaa tarvitsi lukutaidotonkin. Algerialaiset kirjailijatkin, jotka enimmäkseen kirjoittivat ranskaksi, julkaisivat Ranskassa, heidän tuotantonsa oli omassa maassa pitkään kiellettyä. Viime vuosina on tapahtunut avautumista ja jonkun verran pokkareita saattaa löytää Annabankin pölyisistä kirjakaupoista, joiden pääasiallinen artikkeli on edelleenkin kouluvihko.

Entäs kirjastot sitten? No niitä on tasan kaksi, toinen on arabiankielinen joten se siitä. Ranskan konsulaatin pitämää kirjastoa käytimme pienestä maksusta ennen ahkeraan, kunnes se 90-luvun alussa suljettiin. Avattiin kyllä uudelleen muutama vuosi sitten. Turvallisuuden vuoksi se on nykyään tarkoitettu vain opiskelijoille, mutta maksusta (korkeasta) ja hyvillä suosituksilla sinne voi päästä kirjautumaan, laina-aika viikko. En ole viitsinyt, ei siellä niin paljon lainattavaa ole.

Tältä pohjalta voi varmaan suomalaisessa kirjaparatiisissakin kasvanut ymmärtää, että meillä jokainen ymmärrettävästi painettu sana on kuin vesitippa erämaassa, jonka nauttimiseksi pitää ensin löytää lähde. Omaan sairaalloiseen lukumaniaani se on ollut hyvä vieroituslääke.

    

Kirjat kiertävät paljon ja harvoin palaavat takaisin. Mitä sitten on jäänyt hyllyyni jäljelle, eipä oikein muuta kuin englantilaista ja suomalaista. Ne löytyvät sivukäytävän pokkarihyllystä.  Englanninkieliset sain amerikkalaisten projektityöntekijöiden jäämistönä. Hyllyä vartioi maatuska. Sen vieressä oleva möhkäle on edesmenneeltä kummisedältäni saatu pahka saunan oven kahvaksi. Saunaa ei olla vielä saatu.  Sitä odotellessa möhkäle kantaa nimeä ’Aivoni ovat hyllyllä’.

Suomalaiselta osastolta löytyy harha-ajattelun huippu: kielikirjat, arabiaa, ranskaa, englantia, saksaa, italiaa, espanjaa, ruotsia… on pitänyt, pitäisi. Myös vanhaa matkalukemista  ja muutama tarkoin harkittu ostos. Yleensä en romaaneja osta, mutta John Irvingiä olen keräillyt. Mainittakoon myös Diane Ackermanin Aistien historia, ah niin maittava kirja ihmisen aistien käytöstä. Kannattaa lukea!

 

Työhuoneen hyllykössä on lemppariaarteeni, Romain Garyn kirjat (muutama puuttuu vielä), ainoat ranskankieliseni, joita varjelen kuin kruunun jalokiviä. Sanakirjoja, puutarha- ja kasvikirjoja, ötököitä yms. Ylähyllyn laatikossa valokuvia, jotka odottavat pääsyä alahyllyn albumeihin.

 

Ostettu on myös jonkun verran harrasteellisia opuksia, paikallishistoriaa, sarjakuvia, pilapiirroksia sun muuta sekavaa.

Vierailevien lapsosten aarreaitta löytyy olohuoneen hyllykön alakaapista. Omien lasteni peruja, kelpaavat hyvin lomalaisten ajankuluksi.

Lukemisen puutteen täällä on paikannut television satelliittikanavat ja askartelu. Nyt on netti eikä sitä ihminen enää muuta tarvitsekaan, kaikki muutkin harrastukset vähitellen painuvat unhon suohon, kohta jo velvollisuudetkin (kuten iso kasa silitettävää Nolostunut ).