4109857883_a561e7a415_o.jpg

Sunnuntaina kyllästyin nettini hitauteen ja vaihdoin näytön telkkuruutuun. Tässä on seuraus, ei siis yhtään sen mielenterveellisempää hommaa vaikka kulttuurikanava Artesta olikin kysymys.

Ensin rakkautta ja fantasiaa Jim Carreyn seurassa – Eternal Sunshine of The Spotless Mind. 
En muista oikeastaan mitään kohtaa tai ihmistä elämässäni, jonka haluaisin tietoisesti pyyhkäistä yli. Pelkään ainoastaan, että pyyhkiytyvät itsellään. Leppoisa elokuva siis.

Sen sijaan dokumentti  The Brain That Changes Itself  changed my brain, too. Uskomatonta mihin kaikkeen aivot pystyvätkin.  Hyvä tietää, että on varastossa ohituskaistoja jos valtatielle tulee jumi. Mitenkähän voisi ruveta harjoittelemaan etukäteen niillä sivuteillä ajoa, oma valtatieni alkaa jo olla loppuun kulunut? Ja miksei ole keksitty tikkua, jolla saisi kutiteltua muistipäitä hereille?

Juuri kun olin painamassa maatamenonappia niin korviini kantautuikin tuttua kieltä. Jussi Eerolan Teknokratiapakolaiset etsivät paikkaa elektromagneettisen säteilyn saavuttamattomista. Hassua kuunnella suomen kieltä näin äkkiseltään. Selväksi tuli kuitenkin, että sähköyliherkkyyden oireet tunnustetaan, mutta itse tautia ei. Samalla tapaa korvien välissä kuin masennuskin näemmä. Eli mitä ei ole todistettu sitä ei ole. Ranskankielinen nimi Victime des ondes kuulostikin heti paljon hyväksyvämmältä, ja Ranskassahan on avattu näille allergikoille erityinen zone reservéekin, jonne voivat mennä lepäämään ja asustella eristetyissä karavaaneissa (sur la commune d'Eurre dans la Drôme). Ihan totta. Annetaanhan eläimillekin rauhoitettuja alueita, miksi ei sitten ihmisille.

Elikä aivoni ovat nyt sitten täynnä tietoa ja luuloa ja  jotenkuten solmussa kuten kuvasta näkyy. Jos joku ei näe tätä kollaasia tummansinisenä, niin kannattaa kokeilla havainnointia toisella aivopuoliskolla tai silmät kiinni.

Jos ei sittenkään onnistu, niin TÄÄLLÄ ainakin onnistuu.