Toisella puolen tietä kukkulat kellertävät tulevista kuivakukistani (genêt d'Espagne) tuoksu on huumaava, ilmassa, autossa ja kohta kotonakin.
Vähän ylempänä matala pensaikko muuttuu korkkitammimetsäksi, tähän aikaan vuodesta saniaisten valloittama Alas virtaava vesi kerää pikkupurojen varsille hedelmällistä mustaa lehtihumusta, jota joka kevät käymme lapioimassa kukkamullaksi. Täysin bio, vahvikkeena korkeintaan villisikojen virtsaa. Siinä hommassa kuluikin tovi.
Vuoren harjalla (n, 1000 m) maa on paikoittain sementinkovaa hiekkaa, ilman aluskasvillisuutta. Uskomatonta että siinä puut säilyvät hengissä. Vastapuolen tietä saattaa olla hyvinkin rehevää, korkkitammet ovat vaihtuneet rauta- ja zen–tammiksi, joita vuorostaan muratit yrittävät kuristaa hengiltä, usein onnistuvatkin.
Siinä riitti vuohillakin ihmettelemistä.
Paluumatkalla tein elämäni ensimmäisen rikoksen, tarkemmin laskettuna peräti kolme.
On siis olemassa kohteita, joita EI SAA missään tapauksessa kuvata Rikokseni seurauksena meinasin menettää kamerani. Pitkän kuulustelun ja monimutkaisten selitysten jälkeen, joissa ensin vakuutettiin ettei ukko-rahjus ole kidnappaamassa tyhmää turistimummoa pusikkoon, ja sen jälkeen kun lupauduin ihan virkavallan silmien edessä deletoimaan kaikki kielletyt kuvat, ehdotus, jota seurasi vielä uusi mietiskelyjakso, lopulta saimme takaisin paperimme ja kameramme, jopa kuvien kera. Toivottivat vielä hyvää matkaakin.
Niin että, jos nyt klikkasitte kiellettyjä kuvia, olette melkein kanssarikollisia. Pistin ne kyllä tuonne piilompaan, ettei ihan heti jäädä kiinni.
Kommentit