No niin  -  paljastan vielä yhden ominaisuuteni vaikkei pyydettykään. Omistan hankalat jalat. Kokokin välimuoto, liian pientä tai liian suurta tarjotaan. Uteliaat ukkovarpaat haluavat nähdä maailmaa. Kantapäät kuin prinsessan selkäranka, vaativat pehmeyttä ja joustoa, ilmaa tai geeliä, eivätkä missä tahansa lattanamallissa pysy. Ei saa puristaa eikä kiristää ja kevyesti pitää nousta. Sellainen mikä pomppaa itsestään ylöspäin olisi paras, mutta no, jossain on itsekin joustettava. Maksan mitä vain hyvistä jalkineista ja pidän ne aivan loppuun,  siis hamaan loppuun ja vielä kuolemansa jälkeenkin. Muodista viis. Kuten nämä kuolinkorinoissa olevat retkitossuni. En voi niistä luopua, koska en ole löytänyt uusia tilalle.
Enkä löytänyt vieläkään. Vaihdan sukat tummansinisiin kunnes pohjakin jättää.

En suinkaan ole talossa ainoa 'kenkäfriikki':

Tinalla on ylitsepääsemätön kaipuu isäntänsä jalkahikeen, joistakin kengistä sitä pitää hakemalla hakea. Myös mösjöön tavat näyttävät tarttuvan. Tänä aamuna löysin neitosen makkarista katselemasta telkkaria kaukosäädin käpälissä, oli onnistunut painamaan oikeaa nappiakin ja seurasi kiinnostuneena uutiskanavaa.