1228568.jpg


Kuvan on ottanut Hafit Zaouche, harrastuksena kotimaansa erikoisuuksien kuvaamiminen, jakaa mielellään huvinsa muillekin. Jaettu ilo on moninkertainen ilo, joten  tässä teillekin paikallisväriä, parkkipaikka, joita löytyy jokaisen algerialaisen hiekkarannan tuntumasta. Keskellä oleva valkopaitainen neitonen odottelee jo kotiin pääsyä. Unohtuikohan ajoitus,  rannalle tullaan myöhään ja lähdetään aikaisin tai siellä pulikoidaan koko parkkirahan edestä.
Parkkirahasysteemi on erikoisuus sekin.  Mittarit ovat yksityisiä ja eläviä, liikkuvat nopeammin kuin mitattavat, maksaville niiltä irtoaa pieni paperinen lappu, itse on löydettävä paikka, tarkkaan harkiten jos haluaa poiskin päästä. Rahastus kuuluu sormivälilain piiriin elikkä katsotaan näppien välistä innovatiiviseksi elannon hankkimiseksi. Joka rannalla on omavaltaisten parkkimikkojen monopolinsa. Autoilija ei rantarahasta ruikuta, meno kirjataan  hyväntekeväisyyteen niin kuin mikä tahansa muukin almu, joita kunnon kansalaisen tulee jakaa.
Sama systeemi pätee kaupungissa. Parkkipaikan löytäminen keskustan kapeilta kujilta on lottovoitto, josta menee välitön vero. Kopautus tuulilasiin ja 20 dinaaria. Pitääkö käydä kauempanakin kaupassa, vaihtaa kadunkulmaa, 20 dinkkua kiitos. Siinä on mennyt neljän patongin hinta eikä penniäkään kuoppaisten katujen ylläpitoon. Laitonta, sanoo saita sydämetön, joka on kiltisti maksanut kesäiset rantaveronsa, laittomia nekin, mutta että jokaisesta kauppakäynnistäkin, se on jo kiskontaa.  Menisihän ne tietysti hengettömään mittariinkin, jos semmoisia jossain olisi, tai maksulliseen parkkihalliin, jos sattuisi lähettyvillä olemaan. Miksi sitten ottaa niin koville antaa sama raha hyväntekeväisyyteen?
Siksi että parkkimikolla on tukenaan nyrkkirautojen veljesliitto ja taskussa stiletti. Väkivallalla uhkaileminen saa anteliaimmankin sydämen kasvattamaan karvasta kiukkua.