Tämä on aihe, joka on kansainvälisellä tapetilla. Ensiksikin että mitenkä homma hoituu. Itselläni ei asiasta ole kovin tuoretta kokemusta. Varhaisessa esihistoriassa kävelimme suomalaiseen nimismiehen kansliaan ja esteettömyystodistus riitti varsinaisen toimituksen hoitamiseen. Mieheni lupasi tahtoa minut ensimmäiseksi vaimokseen  kohdassa, jossa löisin häntä kyynärpäällä kylkiluihin. Oli tietenkin harjoitellut tahdon-sanaa etukäteen ja ihan kiitettävästi lausui, vaikkei hölkystä tiennyt mitä tuli tahdottua. Avioliiton ensimmäinen velka tuli tehtyä samalla seisomalla,  kun kiireessä oli  rahapussi unohtunut. Onneksi todistajat olivat kelpo kansalaisia ja maksoivat toimistomaksun.
Lähetimme vihkitodistuksen Algerian lähetystöön Ruotsiin ja saimme vastalahjaksi perhekirjan, jota ilman perhettä ei olisi olemassakaan eikä vaimoja minkäänlaisia puhumattakaan isällisistä lapsista. Läpi elämän säilytettävä aarre, johon ajan kuluessa kirjataan lasten syntymät, kakkos-kolmos-ja nelosvaimot, avioerot, kuolinpäivät, ja jota vilauttaessa saa tarvittaessa myös virkatodistuksen.  Sekä  oleskeluluvan Algeriaan.
Nykyään homma on jo monimutkaisempi kummassakin päässä. Varsitenkin kun viisumeja on hankala saada täältä sinne tai sieltä tänne eikä virtuaalivihkiminenkään ole sallittua. Kummasti silti keinoja keksivät.
 
Jos nyt joku turistityttö välttämättä haluaa matkaltaan viedä matkamuistona paikallisen miehen ja sitä silmällä pitäen vihkaisee itsensä jo täällä, niin kannattaa laukussa olla valmiina nippu valokopioita sekä virka- ja esteettömyystodistukset ranskan tai arabian kielellä. Ja kummallakin 19 vuotta mittarissa. Sen jälkeen kaikista yksinkertaisimman kaavan mukaan kävellään kaupungintalolle ja notaarin edessä allekirjoitetaan naimakauppa, keskinäinen kirjallinen sopimus, jossa määritellään kummankin mukanaan tuoma omaisuus ja vastuu, naiselle tuodut myötäjäiset ja mitä muuta vaan ikinä haluaakin määritellä, nainen vaikka halunsa käydä töissä ja kieltää lisävaimojen oton. Imaami lukaisee Koraanista fatihan, lykkäistään sormukset sormiin ja kahden miestodistajan läsnäollessa pormestari vihkii parin allekirjoituksellaan. Sitten vaan juhlimaan, ruokaa, laulua ja tanssia, jos ei ole uskovaisesta perheestä kysymys, ja hop, illuusio voi alkaa. Matkamuistoa ei kyllä muutamaan kuukauteen saa mukaansa kun pitää odottaa sitä viisumia. Eikä näin yksinkertaisen kaavan mukaan kukaan algerialainen mene vihille, mutta siitä toiste.
Koraanin  chariaan perustuva algerialainen perhelaki, Code de la famille, vuodelta 1984, joka tunnetaan myös nimellä ’häpeänlaki’, määrittelee miehen ja naisen oikeudet ja velvollisuudet sekä avioliitossa että avioeron sattuessa niin kuin myös lasten huoltajuuden.  Vuonna 2005 siihen tehtiin 52 presidentillistä parannusta, jotka eivät suuresti naisen asemaa kohottaneet. Mies on edelleenkin perheen pää ja naisen tulee osoittaa kuuliaisuutta hänelle ja kunnioittaa hänen sukuaan, mies puolestaan lupaa elättää vaimonsa koskematta tämän rahoihin.   Avioeron hakeminen on miehelle helppoa, naiselle mahdollista. Nainen voi myös ostaa itsensä vapaaksi, tästä käytetään nimeä khol’â , maksamalla suurin piirtein saman arvon kuin on saanut myötäjäisinä. Yeee, tuosta minä selviäisin ilmaiseksi, syy kyllä siihenkin pitäisi keksiä.
Tärkein asia, jonka ulkomaalaiset usein unohtavat, on että lasten holhousvalta on isällä, eikä maasta matkusteta pois ilman isän allekirjoittamaa virallista paperia, paitsi jos on  erottu ja  huoltajuus on annettu äidille, mikä on ensisijainen valinta. Äidin huoltajuus on kuitenkin voimassa poikalapsen osalta vain 10-vuotiaaksi asti ja tytön täysikäiseksi. . Elikä jos ei avioliitto sovussa suju, niin ainakin avioerosopuun kannattaa satsata.