Maailmalla riehuvat myrskyt ovat puhkuneet meilläkin kautta maan. Saharassa keitaat tulvivat ja savitalot murenevat alta, palmukatot eivät suuremmin vettä pidä. Eipä sitä kovin usein sinne tarjoillakaan. Uskomatonta, että tänä talvena tämä on jo toinen kerta. Syys-lokakuussa tulvat tappoivat 113 ihmistä, niistä puolet Ghardaian keitaalla. Nyt tuhoja on tullut eniten aivan etelässä Adrarin alueella, lounaisessa Saharassa.

Täällä pohjoisen puolellakin on sadetta ja tuulta riittänyt ja riittää vieläkin. Viikonloppuna piti kuitenkin päästä pois kaupungin liejuista.

Lupasivat lumisadetta 600 metrin korkeudessa. Lunta on tullut Saharan rajalla asti, ylängöllä tuprutti parin päivän aikana puolen metrin kinokset. Kiivettiin toivorikkaina omille vuorillemme lähes kilometrin korkeudelle ja tältä siellä näytti:

Ei hiutalettakaan. Parkkeerattiin sitten ikiaikaiselle piknikpaikallemme alemmille rinteille. Maa oli niin pehmeää, että maasturi upposi puolipyörään. Pitkäaikaisten sateiden jäljiltä entinen puron uomakin lorisi kallioita alas melkein vanhaan tapaan.

Tässä ei ole näkynyt vettä ainakaan viiteentoista vuoteen. Ennen vuorilta pärski alas vaikka kuinka paljon puroja ja putouksia, nyt ollaan onnellisia pienestäkin.  Suomalaisessa akvaariossa kasvaneelle tuntuu ihan naurettavalta vaipua melkein ekstaasin tämän nähdessään. Mutta jee, niin vain nirvanassa hyppelin kivillä ja kuuntelin puron suihketta ja solinaa.  Tuulenpuuskat olivat niin rajuja, että tasapainon kanssa riitti  tekemistä. 

 
 

Puron yli johtaa kunnon vanhanajan kivisilta, auton mentävä. Alajuoksulla kalliot olivat sateesta  tosi liukkaat… vaan oli pakko päästä kuvaamaan ainoa kukkiva mukulaleinikki (ficaria verna) vaikka vähän kärsinytkin.

Ja liukkaudesta tulikin mieleen luistelu. Bravo Suomen taitoluistelukolmikolle!
Lepistö, Pöykiö, Kiira, tarkkaan seurattiin täälläkin.