Valokuvatorstaissa oli haasteena sana moni. Sieltä löytyy yli sata erilaista näkemystä aiheesta, tässä yksi.

 

Moni meistä on ohraa, moni moniviljaa …


Algeriassa leipä on enimmäkseen vehnää, ilman patonkia ei voi syödä, ilman patonkia ei ole elämää, patongilla saa köyhäkin masunsa täyteen (à 0,08 e). Maaseudulla on käytetty myös ohraa, josta tehdään couscoustakin. Kaupunkiin ohraleipä on levinnyt vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Kerran kysyin suvun viljelijöiltä, jotta löytyiskö kauraa -  teki kaurapuuroa mieli. Jo vain, sanoivat, eläimille rehuksi. Ruistakin on viime vuosina ilmestynyt patonkiin sekoitettuna, mutta ei-ei , ei voi sitä sanoa ruisleiväksi millään mielikuvituksella. Onkohan missään maailman maassa yhtä montaa erilaista leipää kuin Suomessa?
Täällä syödään pienistä valikoimista ja vain tuoretta suoraan leipomon uunista. Yön yli nukkunut menee eläimille. Nuo ohraleivät säilyvät pari päivää ja ovat erityisen hyviä, mutta vaikea löytää, pitää osua oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja ostaa monta pussillista kerralla pakkaseen.

Muuten pellavainen leipäliina kuvassa on oman äidin kutoma. Moninaiset olivat leipojalta vaadittavat taidotkin ennen vanhaan.


RUNOTORSTAISSA  oli sama aihe, joten leivoinpa samoista aineksista runosen (raakapakasteesta tosin).


Minä haluan
leveämmän leivän,
jupisi mies
pullea limppu käsissään,

ja reikäleipä neuvomaan:
Mikä sen helpompaa!
Istut vain rohkeasti
limppusi päälle.

Niin mies tekikin
ja totta tosiaan!
Limppu leveni
litteäksi leiväksi,

mutta takapuolen alta
vapauduttuaan
hajosi sen tuhannen
murupuruksi.

Moneksipa levisi,
nauroi reikäleipä
pyöreä suu
ammollaan

olisi kai pitänyt
sittenkin
tyytyä siihen
mitä oli