1263047523_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin - blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.


Tällaisen haasteen sain Vierailla poluilla –blogista Simpukalta, joka oli tehnyt aivan uskomattoman upean käännöksen vanhaan ranskankieliseen runoon.

Iiiik! En pidä itseäni kirjoittajana ja vielä vähemmän osaan analysoida tekstejä. Ja että omiaan pitäisi vielä julkisesti kehua onnistuneeksikin. Iski ensimmäisenä rimakauhu. Sama vanha  häpeän   tunne kuin kouluaikoina kun opettaja luki aineitani ääneen luokan edessä. Olisin mielelläni  vaipunut maan rakoon. Sen ajan kasvatuksessa suuret luulot kitkettiin pois jo alkuvaiheessa - ylpeyttä sai tuntea  vain salaa itsekseen. Mutta Siperia opettaa, siksipä tuon mainitsinkin - kuka sinua arvostaa jos et sinä itse. Olen siis joskus jotain osannut ja kehtaan jo olla siitä ylpeä.

Helmitehtailijaksi en tosin ole päätynyt. Ja miten sen helmen määrittelisikään? Joku pitää yhdestä, toinen toisesta. Isopeikon sanoin ”peikko uskoo, että tarina syntyy vasta lukijan tai kuulijan mielessä, että tarinaa ei ole olemassakaan, jollei kukaan kuule tai lue sitä."  Peikolla on iso pino hohtavia helmiä varastoissaan, viisaita sanoja ja tarinoita jaossa, jos ette vielä ole tutustuneet.

Mutta mitä kaivelisin esiin omista laatikoistani...

Jossakin elämäni vaiheessa ajattelin, että nytpä aloitan proosan kirjoittamisen. Vähintäänkin kokoelman outoja tarinoita. Aloitinkin. Sen alun valitsin helmekseni ja ne viisi vaadittua plussaa ovat:

1.    Siihen asti olin vain kirjoitellut runoja ja pakinoita. Proosa oli jotain enemmän hallittavaa, opeteltava asia,   kärsivällisyyttä vaativaakin. Yrityksestä pisteet.
2.    Hieno ajatuskin olevinaan: lyhyitä tarinajatkumoita joita on helppo lukea vaikka vessassa
3.    Ja entäs aihe sitten: Holopaisen elämät, jatkuvaa uudestisyntymistä ruumiista toiseen
4.    Tyylikin löytyi mieleiseni, sieltä hauskan ja vakavan väliltä, josta itse pidän.
5.    Kärsivällisyyteni ei riittänyt kovin pitkälle ja Holopainen jäi syntymättömänä helmenä leijailemaan olemassolojensa välille pöytälaatikkooni.

Tässä haasteessa ei pyydetty esittämään tekstiä ollenkaan, mutta tuntuupa hassulta kertoa tarinasta, jota kukaan ei ole nähnyt tai kuullut. Siksipä päästän nyt Holopaisen ensimmäistä kertaa päivänvaloon. Holopaisen alun – tai lopun, miten vaan.   Raakaversiona,  sellaisena kuin sen joskus ammoin  huom. paperille käsin kirjoitin. Vuosien jälkeen uudelleen luettunakin kestin sen suht hyvin, en paljoa muuttaisi, ehkä vähän lihottaisin lisää.   
Kätkin sen tuonne Kelvottomien kirjoitusten kategoriaan, josta se löytyy vaikka klikkaamalla TÄSTÄ.
 
Kuka teistä ei ole vielä kaivanut omaa helmeään esiin, julkaistua tai julkaisematonta? Tässä on nyt mahdollisuus ruotia syntyjä syviä. Sukeltakaapa helmenpyyntiin!