La dinanderie on keskiaikaista perua olevaa taidekäsityötä,
tapa muuttaa metallilevy vasaralla käyttö- ja koriste-esineeksi. Jokaisessa
kaupungissa oli oma käsityöläiskorttelinsa, yleensä vanhan kaupungin, casbahin,
kapeilla kujilla, ja jokaisella oli oma erikoisalansa ja koristelutapansa.
Kuparista, messingistä tai vaskesta nakutettiin tarjottimet, teeastiastot,
pesuastiat, lamput, melkein kaikki perinteinen tarve-esineistö. Taito on yhä
tallella, vaikka esineet ovatkin suurimmaksi osaksi siirtyneet käytöstä
koristeeksi.
Kuvassa nakutellaan tarjottimia, jotka Algeriassa ovat
Constantinen kaupungin erikoisalaa. Isot pöytätarjottimet ovat edelleenkin osa
algerialaista arkea ja pöytäkulttuuria. Jokaisesta kodista löytyy ainakin yksi
meida, pieni matala pöytä, jonka päälle tarjotin (sinia) lasketaan, pienempi
kahvitteluun, isompi ruokailuun. Tuolit eivät perinteeseen kuulu vaan pöydän
ympärillä istutaan lattialla tai tyynyillä. Nivelet toimivat hyvin ikään
katsomatta. Ja perinteen mukaan ruoka
tuodaan pöytään yhteisessä astiassa, johon kukin lusikkansa upottaa. Nykyään
yhteisruokailukin on siirtymässä historiaan, tosin suuremmissa tilaisuuksissa,
häissä, hautajaisissa ja muissa perinteellisissä kotikekkereissä se vielä
puolustaa hyvinkin paikkaansa. Mikä astioiden ja tiskin säästö, yhdestä kiposta
kun riittää vähintään kuudelle hengelle. Tosin kekkeritkin ovat jo siirtymässä
pikkuhiljaa ravintoloiden ja pitopalveluiden huoleksi.
Itse olen erityisen mieltynyt alla olevaan kupariseen siniaan, jonka anoppini minulle lopulta lahjoitti kun olin tarpeeksi kauan kuolannut sen perään. Sinia on osa hänen muinoisia kapioitaan, nakuteltu 1930-luvulla, ja toimittaa nyt meillä olohuoneen sohvapöydän virkaa, tarpeen vaatiessa ruokapöydänkin. Ikuinen ihanuus. PS.Kuvankäsittely ei ole handussa, valitettavasti.
Kommentit