Lavantelin tuoksusta lensi  tunnustus Kukasta kukkaan -blogilleni, kaunis kiitos siitä, Airelle! 
Kukkablogini on ollut kesälomalla, joten istutan tämän tänne hiekkalaatikkooni.  Tunnustuksen saajan pitäisi sitä jakaa eteenpäin seitsemälle muulle blogille ja samalla kertoa seitsemän asiaa itsestään. 
Tämä on jo kiertänyt monen kautta, joten  sinä, joka et vielä ole tehnyt paljastuksia, kerropa  ne seitsemän asiaa itsestäsi. Ilmoita sitten minullekin niin löydän lukemaan -  palkinnon saat ottaa mukaasi. 

Ja ne seitsemän kuolematonta asiaa minussa…

Olen aivan surkea kampaamossa kävijä. Viime kesänä löytämäni erinomainen kampaaja on muuttanut enkä edes muista nimeä. Toissakesäinenkin passeli  oli  kadonnut jonnekin.  Saamatonna jätin muutkin väliin. Päädyn taas omien saksien nirhaistavaksi. 

Tykkään pelata. Seurapelejä, korttipelejä, pallopelejä, tietokonepelejä, ei tule mieleen mitään mitä en haluaisi hyvässä seurassa pelata paitsi räsypokka.

 

Inhoan elektronisia lukulaitteita. Poikani  lukuinto on saanut vauhtia IPhonen siivittämänä, mutta minä haluan kirjani paperisina, haluan nähdä sen kokonaisena,  tuntea tuoksun, selata ees taas ja löytää etsimäni  sivujen kahinan säestyksellä.  Sitä ei voi mikään laite korvata.

Jotkut ihmiset aivan häpeämättömästi kääntävät nenänsä kohti  pullakahvin tuoksua  vaikka vääräsanaisen  vaaliehdokkaan kopille. Kuulun niihin. Kahvi on kahvia. Ja pulla. Se se vasta onkin.  

Ostin vihdoin ulkoisen kovalevyn kuvia varten.  Nyt sinne on imuroitu tohtori House kaudet viis ja kuus.  Olen rehellinen ihminen mutta no, joissakin asioissa vähemmän.  Kävelen päin punaisiakin jos ei ole autoja kilometrin säteellä.  Algeriassa raja on sata metriä.

Luonnossa on sitä jotakin, suomalaiset maalaisjuureni eivät ole kadonneet minnekään.  Kestän kaupungin hälinää ja ihmismassoja vain pieninä annoksina kerrallaan.

Viimeisenä ja ehkä edellisen seurauksena tulee uskaliain paljastus.  Nyt kun mannermainen helleaalto ja sen vähäiset vaatetukselliset  vaatimukset  on  ohi, siirrytään syksypukeutumiseen.  Jihuu, rakastan tuulipukua!  Kuulun siihen sukupolveen, joka irvisteli kun lumi tunkeutui  villahousun ja laamapaidan väliin.  Te toppahaalarikauden immeiset, yrittäkää kuvitella mikä kauhulapsuus.  Nyt edes tuulipuvusta pääsee nauttimaan, ja jos asuisin Suomessa niin varmaan kävelisin pilkkihaalarissa läpi talven.  Juu, no onneksi en asu.  

Ja nyt kipitän tuulipuvussani hammaslääkäriin ja sieltä suoraan junaan ja mökille muutamaksi päiväksi! Palailen kaupunkiin viettämään viimeisiä päiviä ennen paluuta toiseen kotimaiseen.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!