Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.10.2009 - 15:06

Joku (kukahan)  on tohtinut tuolla edellä naureskella haravaostokselleni. Että mitä kaikkea hullua ulkosuomalaiset mukanaan raahaavatkin... en sentään tuonut vartta mukana.  Hieno ostos on tehty Järvenpäässä, missä ei tuolloin ollut varrettomia malleja myynnissä. Ja että saatiin myyjättären kanssa se varsi irrotettua niin lystiä oli, maalitkin lähti rytäkässä. Maksoin lystistä 8 euroa. Fiskarsin versiona olisi saanut pulittaa 13 e.
Ei sitten yhtään harmittanut kun sen jälkeen kävin Forssan Hurrikaanissa, missä samainen vempele valmiiksi varrettomana maksoi 1,5 euroa. Varrenkin kanssa vain 3.50.
Että siinä se hulluin kohta tässä tarinassa oli. Täkäläisessä tullissakin vain vähän kääntelivät siihen malliin, että onkohan tuo joku tappoase -  samasta laukusta muuten löytyi istutuslapio, niin ettei ne ihmetykset siihen jääneet.
No nyt on enää tuo kuvassa näkyvä yhtälö ratkaistavana. Ja koska joku (kukahan) kuitenkin haluaa ehdottomasti tietää millaisia haravoita täällä sitten on myynnissä niin vain tämmöisiä agraarimalleja,  joilla saa aika hyvin kitkettyä nurmikonkin irti.

 

Niin että vinkiksi yrittäjille. Rautakauppa olisi meille tervetullut lisä. Castorama. Hurrikaanikin kelpaa. Biltema. Tai mikä hyvänsä. Bauhaussista en osaa nähdä edes unta.

Postauksen aihe oli kuitenkin ulkosuomalaisten hullut viemiset, joten jatketaanpa listaa. Tämän olen tuonut jo vuosia sitten..

Meillä ei erotella jätteitä, hyvä kun edes kerätään. Tämä on vallan mainio meidän märkäjätteelle, sillä roskapussit harvoin ovat tiiviitä. Kauhistusta tämä on herättänyt paikallisissa, joiden mielestä roskapytyn pitää olla parvekkeella eikä sisällä ja vielä vähiten kiinni kaapin ovessa.

Ei nyt tule enempää hulluuksia mieleen. Kaikki muu on siis järkevää käyttöesinettä kuten tämä lahjaksi saamani hauska kapistus.


Haastankin nyt kaikki paljastamaan hulluimman tuliaisensa. Nyt ei siis lasketa mukaan Muumi-mukeja tai Aalto-maljakoita. Ulkosuomalaiset kertokoot mitä hullua ovat kotomaastaan raahanneet ja sisäsuomalaiset mitä mieletöntä ovat ulkomailta keksineetkään tuoda. Saapi julkistaa kommentissakin jos ei ole blogia tai ei halua omaa postausta tehdä.

 

Uuna kirjoitti 07.10.2009 - 16:43
Perunamaan kokkareita tuolla vanhalla haravallasi voisi tasoitella, mutta ei oikein muuta, joten hyvä hankinta. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä naapuriliikkeessä olisi ja millä hinnalla, rahaa se vaan oli, ja no, vaivaa myös, mutta saitpa hauskan postauksen ja haasteenkin vielä. Täytyypä miettiä :-)
Rita kirjoitti 07.10.2009 - 16:54
Hihii, niin sitä vaan pidämme itsestään selvinä totuttuja tapoja ja tavaroita kunnes käy ilmi että eiväthän ne muualla tavallisia ole :))) Lehtiharava, juustohöylä, astiankuivauskaappi...
anumorchy kirjoitti 07.10.2009 - 17:08
Joo, onhan sita tuotu kaikenlaista, mutta ei mitaan haravan veroista. Juustohoyla, leivinpaperia, raesokeria, juuston juoksutinta, tammoista tavallista. Vaellussauvoihin loydettiin myos mukavat kumitassut Suomesta.
ebruli kirjoitti 07.10.2009 - 17:08
Ei tarvinnut kauaa miettia mika on "hulluin" raahaus tanne saakka;) Kuitenkin erittain jarkeva;)
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 17:11
Uuna - meillä on multakokkareetkin niin kovia että saa toden teolla hakata jotta tuollakaan haravalla hajoaisi, mutta pikkukiviä sillä on hyvä kerätä. Sinulla onkin varmaan mielenkiintoisia tuomisia matkoiltasi... odotan innolla paljastuksia :)

Rita - niinpä, ja nuokin tavarat alkavat olla siellä jo museotavaraa kun teknologia ajaa ohi, meille olisi käyttöä vielä niillä vanhoillakin malleilla.
hpy kirjoitti 07.10.2009 - 17:15
Paljon on ulkomailla (kenen tahansa ulkomailla) sellaista jota ilman ei parjaa. Juustohoyla on ehdottomasti sellainen!
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 17:15
Anu - no vaellussauvat itsessäänkin on jo aika outo juttu, tai olisi ainakin meillä. Juuston juoksutin ei ole vielä tullut mieleeni, pannaanpa korvan taakse :)

Ebruli - veikkaan jo Erkkiä (kadekadekadehdin) mutta olet varmaan vienyt paljon muutakin hullua joten katsotaan...
Inkivääri kirjoitti 07.10.2009 - 17:19
Eipä ole tullut noita juttuja käytellessä mieleen, että ne olisivat jossain muualla jotenkin eksoottisia;)

Omista tuomisista muistiin on jäänyt keinuhevonen - ei muuten, mutta se oli semmoinen kasattava malli, aika kookas sellainen, ja näin lähtölentoasemalla kuinka aaltopahviin pakattu heposemmme keikkui päällimmäisenä matkalaukkukasan päällä. Ja paketista puski ulos jalka... Lennolla naureskeltiin, että näkyykö lentäviä keinuhevoisia ikkunasta, mutta kokonainen heponen saatiin kotona kyllä, vaikka aikas lailla oli pahvit hiutuneet:)

Hinnat on kyllä semmoiset meillä, että kaikki pitää käydä ensin tarkistamassa halpakaupoista - ihan samaa kamaa myyvät putiikit sikahinnoilla. Ja muuallakin, sekin yksikin kivinen norsu Intiassa maksoi rannalla paljon enemmän kuin myymälässä, kun ei vielä tiedetty hintoja ja kaikki kuitenkin oli lopulta halpaa...
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 17:22
Juustohöylä ehdottomasti, HPY! Varmasti olet vienyt jotain hullumpaakin, kerro kerro vaan!
ebruli kirjoitti 07.10.2009 - 17:22
Jeps- ne on ne takanovet;)
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 17:28
Inki - hahha.. näen silmissäni heposen kavioiden pilkistelevän, onneksi ei kopistellut kokonaan tiehensä.
Matkoilla pitäis aina olla niin kärsivällinen, kierrellä ja katsella hintahaitaria. Aika hurjia eroja sielläkin kuitenkin, en olisi uskonut. Täällä vasta onkin, mutta sitä en edes ihmettele.
Unelma kirjoitti 07.10.2009 - 19:21
Viimeksi olen tuonut mustia laavakiviä ja Nerjasta toin valkoisia sileitä kiviä. Taata laittoi minut viemään osan takaisin rannalle, kun laukkuni painoi liian paljon. Tallinnasta ostin sinikatajan astiataimen ja nyt jännitän, että selviääkö se talven yli pihallamme.
Marjut kirjoitti 07.10.2009 - 19:47
Metallinen harava on kyllä hyvä ostos, muoviset eivät kestä mitään.

En tiedä olenko mitään hullua tuonut;) Silityslaudanpäällisen kun täällä laudat ovat kokoa JÄTTI, saunatontun kiukaalle :) että ihan tylsiä juttuja. No täältä saa kyllä sen mitä tarviikin.
Kesällä kyllä olisin tyynyt ja peitot ostanut, mutta mies ei antanut kun kerran täälläkin niitä myydään :D No vaihdetaan sitten uusien peittojen ja tyynyjen myötä pussilakanat ja tyynynpääliset , kyllä se minulle sopii ;D
Täällä on ihan eri kokoa peitot ja tyynytkin.

Eikun olenhan ostanut muovikauhoja, sellaisia pieniä. Täältä en ole sellaisia löytänyt. On vaan metallisia ja ihan liian isoja.

Ihana tuo sinun juustohöyläsi:)
Yaelian kirjoitti 07.10.2009 - 19:52
Hei mullakin on tuollainen samanlainen Boschin pora!! Jota mä en uskalla oikein betoniseiniini käyttää,....
En muista koskaan mitään kauhean hullua tuoneeni,paitsi olisko sitten juustohöylä,joka kaikilla muilllakin on tuomisina ollut,Täältä tosin ei juustohöyliä puutu,mutta toin kuitenkin.Ja kun asuin Suomessa, ja kävin täällä,niin viemiseni takaisin tullessa olivat kamala kasa yrttejä ja chilipippureita.'
Hieno harava!
arleena kirjoitti 07.10.2009 - 19:53
Ostamasi harava on muuten paras lehtiharavamalli. Harmittelen minäkin tuota hinnoittelua. Yleensä ne eivät nappaa omalle kohdalle, vaan vasta sitten kun ostos on jo tehty.

Rautaharavalla saisit aikamoisen möyhöksen aikaan, olisi varmasti entinen nurmikko.

Haasteesi on niin hauska, että etsin heti ostoksen käsiini.
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 20:45
Unelma - eipä ole ollut kevyet kantamukset sinullakaan. Kivissä pitää katsoa ettei sisällä vahingossa historiallista ainesta, niistä saa hirviät rapsut ja parhaassa tapauksessa vankilaa... Kasveja minäkin olen kuskannut vaikka sekin on kiellettyä.

Marjut - muuten juu, lakanat on ongelma, ne ei ole koskaan peiton kokoisia, ei ainakaan pussilakanat... siis mitä mä höpsin, niitähän ei edes ole.. Ajatella saat uusia koko lakanavarastosi!
Aika uskomatonta jos siellä ei ole pieniä muovikauhoja, kun kerran kaikkea muutakin. Kierrevispilä muuten on myös semmonen jota ei joka maasta löydy.

Yaelian - joo, tuo pora ei oikein pure betoniin, kokeiltu on silti, turhaan. Teillä varmaan on ihan kaikkea ja enemmänkin siellä. Joskus sitä silti tuo jotain ylimääräistä hassua. Yrteillä ja mausteilla täyttyy aika kivasti kapsäkki meilläkin, täältä päin lähtiessä.

Arleena - minulla käy sellainen kalliimman mukaan -tuuri muutenkin aina, siihen on jo tottunut.
Haa, sinäkin olet niin paljon matkustanut että jännä nähdä oletko mitään hullua mukanasi raahannut...
Stazzy kirjoitti 07.10.2009 - 21:13
Joojee!

Enpäs paljastakaan täällä että jännitys säilyy, mutta kaikenlaista on tullut rahdattua. :P

Saako tulla Leroy Merlin -yrittäjäksi Annabaan?
sirokko kirjoitti 07.10.2009 - 21:37
Stazzy - Leroy Merlin - MITÄ VIELÄ ODOTAT! Kaikki yritykset haluaa vain pääkaupunkiin, siellä on jo entuudestaan kaikkee, meillä ei mitään ja muualle on matkaa (no on meillä sentään jo pieni Pierre Import mutta sieltä ei saa rautakamaa) Tänne tänne!
Jaahas, mitähän sinä olet mahtanut raahata, nauran jo etukäteen...
vihreatniityt kirjoitti 07.10.2009 - 23:28
Sinulla taitaa olla aikas iso matkalaukku, että saat kaikki tuliaiset mahtumaan!! Pistän mietintämyssyn päähän ja yritän keksiä mitä itse olen laukussa tänne raahannut.
maaria kirjoitti 07.10.2009 - 23:42
*hihi* Kyllä siellä on tullipojat taas ihmetelleet... Pitää ruvetakin ihan miettimään, mitä kaikkea hullua sitä onkaan tullut raahattua mukanaan...

Olemme viime vuodet miettineet ihan tuota samaa Bauhaus -juttua Tunisiaan. Pistettänkö Pohjois-Afrikan ketju pystyyn!?
♥ maaria
sirokko kirjoitti 08.10.2009 - 00:22
Vihreätniityt - ei ole laukun koolla väliä kun ei enempää 20 kiloa saa siihen lastata. Tänne on vielä käsitavarakin rajattu viiteen kiloon, jotta eipä siinä kummia kanneta. Omat kamat pariksi kuukautta lisänä. Lasten kanssa pystyi sumplimaan tavarat paremmin. Katsotaankin mitä te olette saaneet raahattua.

Maaria - Jee Bauhaus tännekin! Suositeltaisko Tabarkaa, olisi sopivasti tuossa puolivälissä. Ei liian kaukana meiltäkään.
Oottelenkin mielenkiinnolla mitä hassua te olette keksineet raahata mukananne.
aimarii kirjoitti 08.10.2009 - 20:22
Hitsi, miten makee juustohöylä!
Minä olen tosi vähän reissannut, mutta aina on jotain hassua mukana tullut. Ehkä tarpeettomin, en tiedä miksi toin, on kaksi strutsin munaa Unkarista. Ne pölyttyy edelleen harrastehuoneessani, mutta niitä katsoessani muistan, miten niistä työntyi pikkustrutsi tosi rääpäleenä maailmaan.
sirokko kirjoitti 08.10.2009 - 22:48
Aimarii - Heh, muistankin ne sinun strutsinmunasi, postasit niistä jotain joskus.. Miten saitkin ehjänä perille.
S. kirjoitti 09.10.2009 - 11:01
Hieno harava. Pitaakin harkita jos minakin toisin...:-)
Ebrun takanovet ovat kylla myos yliveto!

Hulluimpia juttuja taalla:
Peraruiskepussi - se oli 80-luvun lopulla ja silloin minulla oli suolistosairaus ja minun piti kayda usein testeissa, jotka vaativat suolentyhjennysta ja jarkyttavaa oli etta siihen aikaan taalla sai vain lainaksi kylan (missa silloin asuttiin) terveyskeskuksesta alumiinisen ponton jossa oli letku... siis koko kyla kaytti samaa lainaponttoa. Mina olin snobi ja toin Suomesta oman. :-D
Miehelle lahjaksi vasara. (niinkuin niita ei taalla olisi)
Raparperin taimi joka ei tietenkaan kasvanut taalla. Sen toin aikana ennenkuin tajusin/tiesin etta kasveja ei pitaisi niin vain tuoda muualta maailmasta. Siita voi tulla jopa ekologinen kriisi.
Lampomittari joka naytti lampotilat sisalla ja ulkona. Skaala oli -50 asteeseen asti... meilla se ei koskaan mennyt miinuspuolelle, eika ketaan juuri lampotila taalla kiinnostakaan, kun on kuuma niin on kuuma ja kun on kylma niin sisalla ja ulkona on suunnilleen sama lampotila.
Koiralle (joka meilla vuosia sitten oli):
kynsisakset, kuivattuja siankorvia ja kuivattu lehman ruokatorvi.
Tarpeellista jarkevaa kamaa;
Fiskarsin saksenteroittaja ja veitsenteroittaja - siihen aikaan kun taalla oli vain se liippakivi(onko tuo oikea nimitys?).
Sukkapuikot
Juustohoyla tietenkin. Ja Fiskarsin saksia ja veitsia tietenkin. Ja kaikenlaisia astioita niinkuin kaikki tuovat.
Olen usein ihmetellyt etta kantavatkohan muunmaalaiset expatriootit niin uskollisesti astioita maastaan muualle kuin Suomalaiset. Suomalaisilla kotimaan astiat tuntuvat olevan kunnia-asia.

Jos tulee viela mita erikoista mieleen, kayn lisaamassa.

sirokko kirjoitti 09.10.2009 - 12:13
Hahhahhah- S - sinulla on aika ylivetojuttuja jo! Peräruiskepussi, ehdottomasti pitää olla oma! Minunkin olisi kannattanut kokeilla tuota kuivattua lehmän ruokatorvea ihan tullimiesten iloksi... meillä kyllä saa ihan tuoreitakin lihakaupasta.
Vasaran olen minäkin tuonut, itselleni, kätkin sen aina käytön jälkeen mutta siitä huolimatta se hävisi aika nopeasti niin kuin kaikki meillä. Pitäisi tuoda taas uusi.. kaikenlaisia muitakin tuontityökaluja löytyy. Puukkoja olen tuonut jo kaksi mutta kumpikin on hävinnyt jonkun työmiehen mukana..

Ebrun takanovet oli myös huippua, siihen kuului tuhkaluukut ja arinakin samaan jotta melko painava paketti :) Ebrun blogikommenteista bongasin sellaisiakin juttuja kuin mattoteline ja olohuoneen pöytä osina kolmen matkan aikana. Kokonainen keittiökin jollakin. Jos en olisi niin hankalan matkan takana niin viime mainitun olisin tuonut minäkin. Tyydyin sitten vain kuivauskaapin ritilöihin.

70-80 -luvulla täällä oli paljon kaikenmaalaisia ulkomaalaisia töissä ja vierailtiin heidän kodeissaan. Suomalaisilla oli lyhin projekti mutta melkein koko koti siirretty tänne parin vuoden ajaksi. Heidän perujaan on muuten pirttipöytä keittiössäni. Kanadalaisetkin toivat aika paljon, mutta eivät sentään kaikkea. Siitä jo huomasi että suomalaiset ovat kiintyneet omaansa.
Nykyiset ulkomaalaistuttuni (täällä vakituiseen asuvat) ovat kyllä tuoneet enemmän omaansa kuin minä.
S. kirjoitti 09.10.2009 - 16:44
No, jokainen tuo tavaraa omaan tarpeeseensa. :-)
Hyvia juttuja on ollut myos aitini kanssa silloin kun meilla viela kavi. (ei pysty nykyaan tulemaan terveyssyita, kavi viimeksi v.2000) aiti kanssa kantoi vaikka mita ihmeellista edes takaisin. Kerran virkkasi minulle liinan ja toi sen tanne. Sitten seuraavalla kerralla vei sen takaisin itselleen ja on tarjonnut etta toisin sen viela takaisin tanne. Mutta tiedan etta jos tuon, niin pyytaa sen viela takaisin. Aiti myos kerran purki meidan villapaitoja taalla ja vei langat mukanaan Suomeen ja niista sitten tatini kutoi huovat ja aiti toi ne tanne.
Harmi ettei enaa pysty vierailemaan meilla! Tieda mita viela oltaisi koettu!
sirokko kirjoitti 09.10.2009 - 18:01
S. - niin että hullut jutut voivat vielä muuttaa muotoaankin matkalla ja seilata edes takas :) Niistä huovista voisi vielä saada ponchot tai muuta vastaavaa, kannattaisikohan vielä tehdä yksi Suomen reissu niiden kanssa :D
S. kirjoitti 10.10.2009 - 07:47
Hahahaha! Niin, voisihan niista viela tehda ponchot. Pitaa malttaa olla mainitsematta aidille ettei vaan viela innostuisi vanhoilla paivillaan. Aitini kun saa paahansa idean niin se on menoa eika meinikia.
Niin muuten sen kuuluisan pitsiliinan ohjeen loysin taalla lehdesta ja lahetin aidille. Aiti muina naisina virkkasi hepreankielisesta ohjeesta olevinaan ja esitti sita kaikille kiinnostuneille - siis riittihan siihen pelkka piirros oikeasti. Ja niiden villapaitojen alkutarina oli etta toin Suomesta langat ja neuloin taalla.
SUSANNE kirjoitti 10.10.2009 - 10:01
Sinulle on jotain blogissani:)
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 10:14
Kyllä kätevät osaa! Käsityötaidot näyttää periytyneen, kannattaisi pitää perinnettä yllä ja jatkaa itse... pääset vielä Guinnesin kirjaan niillä langoillasi. Voisit tehdä niistä äidillesi joululahjaksi sen ponchon tai huopatöppöset, sitten vaan odottelet mitä tulee takaisin päin...
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 10:33
Susanne - kiitos kävin poimimassa. Lisää paljastuksia siis tulossa...
S. kirjoitti 10.10.2009 - 10:51
Ainakin kierratys meilla osataan hyvin.
Haha, Guinnesin kirjaan langoilla joita on kaytetty x- kertaa!
Meilla aiti on todellinen artisaani ja superkierrattaja. Minakin olin ennen nuorena, mutta nykyisin on vahemman aikaa ja tarvetta, joten ei enaa mitaan tule tehtya. Varmasti elakeialla kylla innostun sitten uudestaan.
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 11:32
Syy on varsinkin tuo 'ei ole tarvetta', kaiken saa jo edullisemmin kaupasta. Pidä kuitenkin korjussa ne huovat, jos vaikka joskus innostut :) 8-kymppisenä sitten blogissasi esittelet meille niitä samoja tuunattuja villapaitoja :D
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 11:36
S. - ei kun siis sinulla onkin se luontoblogi niin varmaan esittelet koiperhosten elämänkiertoo, mutta samoissa langoissa kuitenkin
S. kirjoitti 10.10.2009 - 11:39
Kohta kuolen jo taalla nauruun..
ja siina menee mahdollisuus elaa 8-kymppiseks!
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 11:45
Älä höpsi, nauru vain pidentää ikää... ehdit vielä enemmän .
lepis kirjoitti 10.10.2009 - 13:37
Ilmeisesti teillä päin lehdet maatuvat niin nopeasti ettei lehtiharavoita olla osattu ajatella tarvekaluiksi. Tullimiehen ilmeitä olisi ollut hauska nähdä ;)

Hauska meemi! Meikäläinen on vain raahannut erilaisia omituisia ruokatarvikkeita niin täältä maailmalle kuin maailmalta tänne. Ja nehän on jo syöty!
sirokko kirjoitti 10.10.2009 - 13:55
Lepis - anopin periaatteita noudattaen puut leikataan nysäksi ennen kuin lehdet tippuu ja tekee roskaa, vahingossa tulleet roskat HARJATAAN.. siis vaikka siitä multamaasta (joka sitten tulee sementinkovaksi). Yritän olla anoppia nopeempi. Mikään ei meillä ehdi maatua (paitsi minä itse).

Ruokatarvikkeissa on se hyvä puoli ettei enää perillä vie kauaa tilaa. Niissäkin kyllä on joskus raahattavaa, 20 kilon säkki ruisjauhoja (+ taikinanjuuri) olis kiva lisä matkalaukussa.
vilijonkka kirjoitti 12.10.2009 - 08:35
Atrian pakastepinaattikeittoa (kuopuksen, joka ei koskaan edes ole asunut Suomessa, lemppari) ja "ihanaa maitoa" eli Valion Hyla-maitoa (keskimmäiselle, joka ei muuta maitoa suostu juomaan, vaikkei laktoosi-intolerantti olekaan). Tavaroista mainittakoon Chifonet- tiskirätit ja Mäntysuopa.
sirokko kirjoitti 12.10.2009 - 12:24
Viljonkka - pakasteitakin?! Matkustat kylmälaukun kanssa ilmeisesti :) Maitopurkit vaatii jo oman autonkin. Chifonetit löytyy meiltäkin ja Tolu, ajalta jolloin vielä sai kemikaaleja koneessa kuljettaa.
Paevi kirjoitti 12.10.2009 - 12:35
Hauska juttu, laitoin omaan blogiini myös kuvien kanssa. Minulla mukana tulee näköjään siivoustuotteita: rikkaharja ja -lapiosetti, tiskaamiseen vaihtoharjapää (vaikka on meillä astianpesukonekin), Tolua...
sirokko kirjoitti 12.10.2009 - 14:36
Paevi - heh, kävin kurkkimassa siivousintoasi, kiva kun jätit kommentin että löysin sinne.
S. kirjoitti 13.10.2009 - 09:35
Lettupannu! Unohdin mainita lettupannun. Eihan suomalainen voi elaa ilman lettupannua, vai voiko?
sirokko kirjoitti 13.10.2009 - 10:18
S. - voi elää, joten kuten, olen elävä todiste siitä. Se painaa tosi paljon, mutta olisi ehdoton hankinta, kunnon pikkulettuja..aah!
Minulta unohtui listasta kaapinovien saranat, olen tuonut niitä ison kasan, myös sen poran osan jolla saa sopivan kokoiset reiät niiden kiinnittämiseen. Aika painavia nekin oli.
sirokko kirjoitti 13.10.2009 - 10:21
S. - voi elää, joten kuten, olen elävä todiste siitä. Se painaa tosi paljon, mutta olisi ehdoton hankinta, kunnon pikkulettuja..aah!
Minulta unohtui listasta kaapinovien saranat, olen tuonut niitä ison kasan, myös sen poran osan jolla saa sopivan kokoiset reiät niiden kiinnittämiseen. Aika painavia nekin oli.
Katja kirjoitti 15.10.2009 - 12:46
Tartuin haasteeseen:

http://arkitehti.wordpress.com/2009/10/15/mita-hullua/
L. kirjoitti 15.10.2009 - 19:40
Etolasta astiankuivausritilää. Sitten vain Ikean kaapista hyllyt pois, ja mitä mahtavin kuivauskaappi jota KAIKKI ihailevat on valmis. Kukaan ei oikein tainnut uskoa että Suomessa ei ole vain tuollaista yhtä pientä kaappia vaan oikea korkea lähes kattoon asti ulottuva astiankuivauskaappi... ;)

Raikkaita "tavallisia" puuvillakankaia verhoiksi. Kun ei kangaskauppojen valikoimista kuitenkaan löydy raikkaita vaaleita heleitä kuoseja, kukatkin on ihan tanttamaisia.

Jäääättttikokoisia puuvillaisia alushousuja (söpöjä vaaleanpunaisia ja vaikka mintunvihreitä missä pilkkuja) raskausaikaan Anttilasta ja Aho-Valinnasta, niitä menee varmaan kokoon 48-50 asti.

Salmiakkia, salmiakkia, salmiakkia...

Parhaat farkut suomalaiseen päärynätakapuoleen löytyy vain Suomesta.
sirokko kirjoitti 15.10.2009 - 20:36
L. - juuri noin olen minäkin tehnyt astiankukivausritilöiden kanssa, monta hyllyä kun kaappikin on aika korkea (teetetty), mutta ei ne ikuisia ole, nyt pitäisi lähteä jo toiselle kierrokselle.
Heheeh vaaleanpunaisia 'A-hörheleitä'...joo... ja farkut ihan totta niitä ei saa muualta sopivia, ei sieltäkään nyt kun laskivat vyötärön liian alas.
Salmiakki tuntuu olevan suosikkilistalla nro 1, mulla vaan pelkkää lakritsia.
jl kirjoitti 15.10.2009 - 23:43
Minäkin innostuin vastaamaan haasteeseesi, kun huomasin sen Arkitehdin blogista.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Sirokko lennättää sinut yli välisen meren ja laskeudut kohta Hipponen raunioille. Täältä löydät väläyksiä arjesta Algeriassa, faktaa ja fiktiota, sitä sun tätä menneestä ja olevasta, runojen, tarinoiden, päiväkirjan muodossa - tai jotakin sinne päin.

sirokkodz(at)gmail.com

Creative Commons License

Lapiolla hiekkaa by Sirokko est mis à disposition selon les termes de la licence Creative Commons Paternité-Pas d'Utilisation Commerciale-Pas de Modification 1.0 Finlande

PAIKALLISSÄÄ
The WeatherPixie

KLIKKAA JA KATSO
OMATKIN SÄÄTIETOSI:


Ilmainen www-laskuri