Teehetki Saharassa. Japanilaiset eivät ole ainoita, joille teeseremonia on pyhä.  Saharan tuaregeille se on perinteisesti suoranaista filosofiaa, pariksikin tunniksi venynyt esteettinen rituaali, hetki kokoontua yhteen tarinoimaan ja runoilemaan, pohtimaan olemassaolon arvoituksia ja ihmismielen oikkuja – kolmen teelasillisen verran, vähemmän määrän  nauttiminen on epäkohteliasta.
Teen valmistaminen tapahtuu aina vieraiden edessä ja isännän toimesta, köökin puolelta kannettu  emännän keittämä tee on vähintäänkin kunnianloukkaus arvoisia vieraita kohtaan. Suurin kunnia olisi,  jos vieras itse kutsuttaisiin teen valmistajaksi. Nämä perinteet ovat vieläkin voimassa monilla keitailla.

Teen valmistukseen oli ennen omat erikoiset astiansa, jotka nykyään ovat supistuneet kaasukeittimeen (tai avonuotioon) ja kahteen teekannuun, aineksina vihreä tee, tuore minttu ja sokeri, valmis tee nautitaan pienistä laseista.
Siltä varalta, että tulisitte kutsutuksi teenkeittäjäksi, tässä ohjeet, ne tosin eroavat paikkakunnittain jonkun verran, tämä on uudenajan versio.  Ensin teenlehdet laitetaan teekannuun, jossa ne kastellaan pari kertaa tilkalla kiehuvaa vettä (huuhteluvesi heitetään pois, näin saadaan teen aromit esiin), kannuun lisätään iso nippu tuoreita mintunlehtiä ja runsaasti sokeria,   kiehuva vesi kaadetaan päälle ja annetaan hautua. Jos haluaa vahvempaa teetä, seosta keitetään hiljaisella tulella varttin verran.
Saharassa teetä tarjoiltaessa pitää ehdottomasti toimia kuten kuvassa, lorottaa tee ensin isompaan lasiin tosi korkealta, jotta muodostuisi kuplia, kachkoucha, mitä enemmän kuplia sitä parempi, vähintään puoli lasia pitäisi onnistua. Operaatio suoritetaan useamman kerran ja joka kerta seremoniamestari maistaa äänekkäästi ryystäen  teetä ennen kuin kaataa sen takaisin kannuun. Vasta sitten sen voi tarjoilla vieraille pienempiin laseihin. Sanovat, että kuplivan teen maku on aivan toista kuin tavallisen.

Muualla Algeriassa teetarjoilu on banalisoitunut tavalliseksi emännän suorittamaksi operaatioksi. Minttuteetä juodaan kaikissa juhlatilaisuuksissa ja arkenakin usein ruuan jälkeen, aina kuitenkin pienistä laseista ja tarjottimella pöytään kannettuna. Teen kanssa ei yleensä tarjoilla muuta kuin taateleita, pähkinöitä tai halvaa. Niin, ja tietenkin kaikki istuvat lootusasennossa lattiamatoilla.

Teestä pääsenkin asiaan eli  sympatiaan. Sain Maarialta Itävallasta teekutsun, josta kiitän kovasti:

Omasta puolestani kutsun viettämään teehetkeä kanssani Yaelianin Appelsiinipuunsa alta. Eiköhän hän kolmen teelasillisen aikana ehdi kertoa, miten teekutsut Israelissa hoituisivat. Samalla voisi kertoilla kaikkea muutakin hauskaa jännittävän maailmanmatkalaisen elämästään ja opastaa vaikka kädestä pitäen kulinaarisiin ihmeisiinsä.

Tässä vielä nyt varoitan, että näin yllättäen omat tarjoiluni eivät täytä paikallisia kriteereitä - mutta enhän minäkään -  popsitaan  vain parvekkeella taateleita ja kiistellään kumman maassa ne kasvavat maukkaimmiksi (Deglet nour, meillä Biskrassa :)