Siinä odottaa katras ylätasangon biolampaita pääsyä pataan. Kaikilla on korvalehden sisäpuolella  sininen percing- koru ilmoittamassa, että on syöty vain puhtaita luonnon antimia. Paikallinen pitkäjalkainen rotu, jolla ei ole sarvia ollenkaan. Ja maultansa paras liha mitä ikinä lampaasta voi saada. Tämän rotulihan laatu riippuu paitsi ruokavaliosta myös ilmastosta, väittävät  lammasfarmarit. Saharassa liha on kuivakkaampaa, rannikolla rasvaisempaa, ylätasangolla just eikä melkein. Ugh.

Suuren uhrauksen päivä on nyt illassa ja kaikki aviosäätyiset ovat uhranneet lampaan, monet viimeiset säästönsä, Abrahamin uhrauksen muistolle. Me emme, mutta langon perhe toimitti rituaalinsa meillä. Ja näin se sitten kävi:

Uhrina tarkkaan valikoitu yksivuotias kuvan katraasta,  ei liian lihava ei laiha, ei sairas, ontuva eikä sokea. Takapihalla teurastaja sitoo yhteistyöhaluttoman uhrin jalat, ja nopealla sipaisulla viiltää kaulavaltimot auki. Sekunnin kärsimys. Perhe osallistuu uhraukseen nuorimmaisia myöten. Jo pienenä on opittava, että lammas ei ole lemmikki vaan kunnioitettava ruoka. Ymmärrettävää kulttuurissa, jonka elinehtona on ollut lampaankasvatus.
Kun veri on valunut kuiviin, mies tekee viillon lampaan jalkanahkaan, työntää nahan alle bambuputken ja puhaltaa. Lammas pullistuu palloksi, nahka irtoaa automaattisesti ruhosta. Viilto vatsanahkaan ja lammas riisuutuu turkistaan. Nerokasta.
Ruho puhdistetaan sisälmyksistä, jotka pestään suolia myöten; samalla lyhyt anatomian oppitunti lapsille. Pää ja sorkat leikataan pois myöhemmin grillattavaksi ja ruho vedetään riippumaan vuorokaudeksi. Miesten työ loppuu siihen.